torstai 30. maaliskuuta 2017

Kosteutta siellä, kosteutta täällä, kosteutta joka paikassa

Viimeksi mainitsin, että pankin vaihdon yhteydessä otettiin 12 000€ remonttilainaa kylpyhuonetta varten. Homma sitten alkoi maanantaina ja meni heti alusta asti perseelleen. Pinnan alta alkoi ilmestyä huolestuttava lista epäkohtia joita nyt sitten joudutaan korjaamaan, ratkomaan ja selvittelemään kuka maksaa mistäkin.

Kyseessä on vuonna 1990 valmistunut puurakenteinen rivitalo, osa alla olevan listan kohteista on siihen aikaan ollut, uskomatonta kyllä, täysin hyväksyttyjä menetelmiä rakentaessa. Remontin tekijän ja putkimiehen kanssa juteltuna myös erittäin yleisiä, käytännössä samat ongelmat tulevat vastaan melkein jokaisessa kohteessa jossa remonttiin ryhdytään.

Listalta löytyy esimerkiksi seuraavanlaisia ongelmia:

  • Vesieristettä lattialaattojen ja betonin välissä ei ole. Ainoastaan teippikaista lattiavalun ja seinäelementtien liitoskohdassa jotta kosteus ei pääse seinärungon alle.
  • Vesivaraajan ja pesukoneen alla kosteuslukemat betonissa olivat yli mittarin asteikon. Pesukoneen poistoputki on ollut lattiavalussa riittämättömällä tai jopa vääränsuuntaisella kaadolla jonka takia vesi on oletettavasti jäänyt putkeen seisomaan ja lopulta joku liitoksen kumitiiviste on antautunut.
    • kosteuslukemat koko kylpyhuoneessa ja saunassa ovat yli normaalin, kuivan betonivalun, ainoastaan noin 1x2m kokoinen kaistale heti kylpyhuoneen oven edessä on täysin kuiva. Jos saunaa olisi käytetty säännöllisesti tai asunnossa olisi käyttäjiä enemmän kuin me kaksi niin vesiongelma olisi vielä pahempi.
    • Samoin saunassa olevan kuivakaivon kaato kylpyhuoneen varsinaiseen kaivoon on erittäin pienellä marginaalilla toteutettu.
  • Lattiavalun paksuus kaivojen ympärillä on vain noin 20mm, muualla noin 50mm. Valun alla ei ole kunnollista kapillaarista katkoa vaan ainoastaan styrox & muovikalvo.
  • Saunassa pintapaneelien alla olevan alumiinieristeen saumat olivat teippaamatta, ilman poistoputken ympärys teippaamatta.
    • Samoin koko kylpyhuoneen osalta katon läpiviennit oli teipattu riittämättömästi, maalarinteipillä ja liian pieniltä alueilta, osassa läpivienneistä ei teippejä ollenkaan.
  • Palokatkona toimivan seinän kipsilevyjen jättö vajaamittaisiksi korkeussuunnassa koska materiaalissa on ilmeisesti loppunut pituus kesken tekijöiltä. Nyrkin kokoinen aukko yhdessä kulmassa ei ainakaan mitään palon etenemistä hidasta.

Tästä on sitten seurannut:
  • Lattian vesivaurio
    • Betoni on kauttaaltaan märkää. Pahimmilla kohdilla kosteus on mennyt myös reilusti betonista läpi alla olevaan hiekkaan usean kymmenen sentin syvyyteen.
  • Naapurin vastaisen seinän (palokatko) kipsilevyjen vesivaurio noin 30cm korkeuteen saakka suihkunurkkauksessa sekä pesukoneen & vesivaraajan takana
  • Saunan ja kylpyhuoneen välisen seinärungon vesivaurio 10cm korkeuteen saakka, seinä jouduttiin purkamaan kokonaan.

Tilanne on tällä hetkellä se, että taloyhtiö arpoo kuka hoitaa lattiavalun kuivatuksen. Toinen vaihtoehto on piikata lattia kokonaan auki ja tehdä pohja uusiksi kunnollisella kapillaarikatkolla sekä varmistetusti oikeilla putkistojen kaadoilla. 

Tiedossa on siis ainakin parin päivän tauko remontin etenemisessä ja meillä tilapäisen majoituksen kustannukset juoksevat koko ajan. Olin jo yhteydessä vakuutusyhtiöön, mutta sieltä ei sanottu mitään varmaa ennen kuin ovat saaneet arviot ongelman syystä ja laajuudesta joko urakoitsijalta tai taloyhtiön kautta. Siihen saakka mennään siis säästöjen avulla eteenpäin ja katsotaan sitten joskus jos/kun jostain jotain rahaa saadaan takaisin päin.


Tämmöstä täällä tällä kertaa. Päivitellään tilannetta ja puretaan omaa pääkoppaa tänne julkiselle foorumille urakan edistyessä, josko se hieman helpottaisi stressiä joka tällä hetkellä tuntuu jo siellä oman kestokyvyn ylärajoilla.

Toivottavasti muilla menee paremmin nyt kun aurinkokin on alkanut paistaa mukavasti tuolla ulkona :)

11 kommenttia:

  1. Hei

    Ihan normaalihomma, turhaa hätäillä. Taloyhtiölle kuuluu kaikki rakenteiden kuivatukset sun muut eli ei ole mitään epäselvyyksiä. Se kuinka paljon taloyhtiö haluaa parantaa perustasoa lattian alla on ihan taloyhtiön vastuulla. Eli käytännössä pelkkä kuivatuskin riittää. Sitä ihmettelen, ettei taloyhtiö ole varautunut asiaan jo remontti-ilmoituksessa. Meillä on ollut selvät suunnitelmat jo pitkään. Taloyhtiö tilaa purun jälkeen kosteustutkimuksen ja kuivatus hoituu samalla. Valvojan tulee myös taloyhtiöltä ja samoin vesieristystyö ja materiaalit, näin olemme päättäneet yhtiökokouksessa jo vuonna 2008. Eli nyt aktiivisesti hoitamaan asioita tuleviin kokouksiin. Todella usein talohtiöiden hallinto on ihan retuperällä. Nuo samat ongelmat on myös muissa taloyhtiön asunnoissa eli ei pitäisi olla hallinnolle yllätys ...

    Itse vm. 1989 rivitaloon kylpyhuoneremontin tehneenä allekirjoitan kaikki. Meilläkin kuivateltiin lattiaa 3 viikkoa ja meillä oli lattialaattojen alla "muovikaukalo". Taloyhtiöhän ei yleensä ala korjaamaan niitä teippauksia tai uusi lattiakaivon korotusrenkaita vaikka se olisi taloyhtiön etu. Nehän on ihan parin sadan juttuja. Otat vaikka ite vihreää sitkoa ja teippaat läpiviennit ... 30min. Eihän tuossa mitään hätää ole ...

    Vakuutus nyt tuskin mitään korvaa, kun itse olette päättäneet tehdä remonttia. Ja nämä eivät ole mitään äkillisiä hajoamisia vaan kehittyneet pitkällä aikavälillä. Itse asuimme lapsemme kanssa koko remontin ajan asunnossa, itse remppasin, pesulla kävimme uimahallissa. En ymmärrä miksi pitää asua muualla? Vedetkin suljimme vain kylpyuoneen osalta eli muuten asuminen onnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä asia otetaan ihan varmasti esille kevään yhtiökokouksessa ja aletaan varautua tuleviin kylppäriremontteihin edes jotenkin. Tähän mennessä ollaan varattu pari tonnia per vuosi vesivaraajien vaihtoihin, mutta muuten asiaan ei ole kosketettu.

      Meillä on asuntokohtainen vesivaraaja joten kun se huonokuntoisena poistettiin remontin alussa niin asuntoon ei tule minkäänlaista vettä mihinkään vesipisteeseen. Ainoa wc-pönttö sijaitsi tuossa samassa kylppärissä eikä talaoyhtiössä ole yhteisiä tiloja joita käyttää. Suihkun käyttö onnistuisi työpaikalla ja salilla, mutta sankohommiin en kusihädän yllättäessä ole ihan valmis :D

      Poista
    2. Ok, sähkölämmitys siis tosiaan taloyhtiössä. Meillä on kaukolämpö, niin saa lämmintäkin vettä ja erillinen wc.

      Sitä ihmettelen, ettei asiat ole olleet esillä yhtiökokouksissa, kun kyse on kuitenkin vuonna 1990 rakennetusta yhtiöstä ja olettaisin ettei teidän kylpyhuoneremppa ole ensimmäinen. Tekninen käyttöikä on kuitenkin ihan maksimissaan sen 20-25 vuotta.

      Valitettavasti vakuutusyhtiö ei varmaankaan korvaa rakennusvirheistä johtuvia vikoja, kyse pitäisi olla esim. äkillisestä putken halkeamisesta.

      Poista
    3. Ei ole ensimmäinen ei, tosin edellisestä kylppäriremontista taitaa olla lähemmäs kymmenen vuotta kohta aikaa, eka taidettiin remontoida vuonna 2000. Noissa aiemmissa ei ole kosteuttu ollut, tai sitä ei ole tutkittu koska on laatoitettu suoraan vanhojen laattojen päälle. Asia pitää ottaa esille ehdottomasti tän kevään kokouksessa jotta pystytään tekemään suunnitelmat tulevia remontteja varten...

      Poista
  2. Kuulostaapa kurjalta yllätykseltä :( Onko taloyhtiössä vessaa jossakin yhteistiloissa? Jos on niin ehkä pärjäisitte kuitenkin kotona, vaikka vessasta olisi nyt vedet katkottu. Pesulla voi käydä muuallakin niin kuin tuossa ylempänä todetaan. Väliaikaismajoitus voi tulla hurjan kalliiksi, jos vakuutusyhtiö ei lähde sitä korvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteisiä tiloja ei ole ja vedet on poikki koko asunnosta eli vessana toimisi varmasti muovisanko ja kylmä vesi tulee joko ulkona olevasta vesipisteestä tai työpaikalta pulloissa ja kattilan kautta sitten lämmittäen :D

      Majoitus maksaa tällä hetkellä 420€/viikko joten ei tuota kahta viikkoa kauempaa pysty harrastamaan omilla muutaman tonnin säästöillä. Sijoituksia en tän takia ole myymässä ihan periaatteesta...

      Poista
  3. Tsemppiä sinne remontin keskelle! Hurjalta kuulostaa mutta uskon että taloyhtiön vastuu on kuitenkin suuri noissa ongelmakohdissa. Yks tuttu rakensi pihalleen "paskahuussin" kylppärirempan ajaksi mutta kyse olikin omakotitalosta :) Taitaa kyseinen huussi vieläkin siellä pihan perällä olla kakkosvessana... Pesuille tosiaan pääsee kyllä muuallekin mutta vessaongelma on varmaankin se kynnyskysymys siinä voiko omaa asuntoa käyttää asumiseen rempan aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskahuussi kävi mielessä, mutta molemmilla puolilla on naapurien takapiha lauta-aitojen takana ja yleinen autotie menee aika lähellä takapihaa. Ei ihan oma pokka riitä mennä ulkohuussiin töräyttelemään :D

      Poista
  4. Bauhausista kemiallinen vessa, sille joku sermi vaikka muuttolaatikoista ja kosteuspyyhkeitä parilaatikollista.

    Juomaksi pullovettä, pesuveden kantoon 20l mökkikanisteri.

    Veden saa kulkemaan laittamalla hyppyputken vesiboilerin kohdalle, ei montaa kymppiä maksa. Sitten tosin tulee kylmää kaikista hanoista. Ja pitää muistaa tulpata avoimet putkenpäät ensin.

    Pesu uimahallissa, kerta maksaa muutaman euron.

    Kuseminen johonkin vanhaan kaatimeen ja huuhtelu lavuaarista runsaalla vedellä.

    Säästö 300e/viikko?

    VastaaPoista
  5. Komppaan muita. Ilman muuta vessa sisään tai takapihalle ja _asenteella_ vaan. Yleensä ihmiset ihailee sellasia joilla on pokkaa (ja pokkaa yleensä vasta on pakon edessä). Ja meillähän miesten vessa on tuolla ulkona lähimmän puskan juureen mutta ymmärrän ettei kaupungissa/rivarissa oikein onnistu... (Siis ulko- tai sisähuussi ei täyty niin nopsaan ja pysyy paremmin täysin hajuttomana jos siellä on vähemmän nestettä.) Jos ootte suunnitellu rivarin pihaan kukkaistutuksia, puutarhaa tms., niin säästätte ulkohuussilla pitkän pennin lannoitteissa yms., kunhan tavara on ensin muhinu hyväksi kompostiksi, mikä tietysti vie hetken.

    Kanisterilla vettä jostain tuttavilta tai naapurista (työpaikalta ehkä vähän noloa) mekin menty nyt niin, että muualta tuotu vettä kun kaivo on edelleen putsaamatta (vaikka varmaan ois juomakelposta putsaamattakin). Rivarin takapihalle voi viedä ämpärissä käyttämänsä tiskivedet yms. Kylmän veden voi lämmittää hellalla.

    Ehkä tämä on sellainen kuuluisa paskahomma (eh), jota ei haluaisi tehdä mutta saa/säästää rahaa. Nää vessavinkit on vähän kuin sijoitusvinkitkin, että myöhemmin voi kaduttaa jos ei rohkaistunut. Säästäessä ja sijoittaessa muutenkin, joskus voi joutua tekemään epämukavia asioita.

    Toinen tärkeämpi asia: Kannattaa koittaa psyykata itseä ja puolisoa minkä vaan voi. En tarkota yltiöpositiivisuutta, joka on lähinnä rasittavaa, mutta vaikka paskavitsien (juu...) viljelyä. Koska jos huumori katoaa kotoa stressin takia niin aletaan olla vaaravyöhykkeellä.

    Meilläkin täällä remppasuunnitelmat vähän epäselviä ja raha tiukassa mutta nyt näyttää, että suunta alkaa löytyä ja voidaan kohta alkaa hommiin. Toivottavasti ei löydy pahoja ylläreitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä :) Toivottavasti teillä on parempi tuuri remontin kanssa, tosin alaa tuntevan kaverin kanssa juteltuna näistä löytyy "aina" ylläreitä jotka tuovat harmaita hiuksia tullessaan :D

      Poista