keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Rahaelvytys on epäonnistunut - auttakaa ymmärtämätöntä

Nopea kysymys luetusta artikkelista 'Kaksi syytä, miksi edes ilmainen raha ei tepsi'. Artikkelista lainattuna
Yritykset ja kotitaloudet eivät ole kuitenkaan reagoineet niin kuin niiden perinteisen rahaelvytyksen vaikutuksesta "kuuluu" reagoida. Korkojen lasku ja entistä halvemman rahoituksen tarjonnan lisäämisen pitäisi kasvattaa yritysten investointeja ja kotitalouksien kulutuskysyntää.
Nyt näin ei ole käynyt, vaikka keskuspankit ovat kuinka yrittäneet ja yhä yrittävät. 

Kysymys kuuluu: miten tuon elvytyksen pitäisi nostaa kotitalouksien kulutusta? Miten se on näkynyt teidän arkielämässänne? Itse en ole ainakaan huomannut mitään sellaista "maagista" eroa pakollisissa kuukausimenoissani joka mahdollistaisi suuremman kuluttamisen. Miten siis minun pitäisi pystyä kuluttamaan enemmän? Vai jääkö tuo kansainvälisen tason elvytyspolitiikan hyöty suurempien pelureiden käytettäväksi, esimerkiksi suursijoittajien tai kiinteistömaailman pelureiden? Miten pienyritys hyötyy tuosta kun palkkakustannukset, sähkön hinta, yms peruskulut ovat edelleen samat ja aiemmin sovittujen lainojen korot ovat kirjoissa&kansissa eikä niitä saa muutettua ilman satojen eurojen järjestelypalkkion maksamista pankille?

Toki asuntolainan korko on pienentynyt, mutta kyse on muutamista kymmenistä euroista joilla ei kuuhun mennä. Kulutusluottoja en harrasta ja muuta velkaa (autot, kesämökit, jne) ei ole vara ottaa. Turhaa paskaa en halua kämpän nurkkiin pyörimään joten ei ole asuntolainan korosta säästettyä rahaa mitään syytä tunkea Tokmannille tai Anttilaan. Sen sijaan tuo raha menee kevyesti ruokaostoksiin tai Suomen sikakalliin polttoaineen ostamiseen, koska töihin on jollain päästävä. Ja jos ihmisellä ei ole varaa ostaa uusia tuotteita sen enempää kuin ennenkään, niin miksi yritykset sijoittaisivat investointeihin kun kapasiteetille ei ole kysyntää?


Saatan olla hieman liiankin ymmärtämätön henkilökohtaisen talouteni ulkopuolisissa talousasioissa joten auttakaa hieman ja avatkaa asiaa laajemmalta katsantokannalta :D

4 kommenttia:

  1. Kuten itsekin totesit, niin maksamasi korko on pienentynyt ja kaikki se raha on ollut vapaata kulutettavaksi. Tai kääntäen korkeimmilla koroilla olisit voinut kuluttaa vielä vähemmän. Yksilötasolla summa voi tuntua pieneltä, mutta kun huomioi, että ihmisiä on miljoonia ja säästetty summa toistuu kuukausittain, niin siitä alkaa jo kertyä kulutettavaa. Pikaisella laskutoimituksella maksan nyt veloistani 5-10 000 €/vuosi vähemmän kuin "normaalien" korkojen aikana. Kaiken tuon voisin halutessani kuluttaa ja monihan ne rahat kuluttaakin.

    Matalien korkojen pitäisi saada myös yksilöitä ottamaan lainaa ja tuhlaamaan rahat. Isompi auto, isompi talo, kulutusluotolla sohva jne. Tuntuvathan ne nyt niin halvoilta, kun olemattomalla korolla saa ostettua "elintasoa".

    Yritysten puolestaan pitäisi nähdä entistä huonompia investointeja kannattavana matalien korkojen aikana. Jos ennen sijoitus olisi tuottanut 12 % ja korko oli 7 %, niin todennäköisesti yritys ei halua noin matalan tuoton (5 %) takia ottaa sitä riskiä. Nyt jos tuon 12 %:n tuoton saa maksamalla vain 2 % korkoa, niin tuo riski ja tuotto (10 % eli tuplat) saattaa jo näyttää houkuttelevammalta. Noiden lisäinvestointien taas pitäisi näkyä kansankin taskuissa (työllisyyden lisäys), jolloin kokonaistalous kasvaisi eikä pelkkä investoineen yrityksen talous. Suomessa on kuitenkin niin pahoja rakenteellisia ongelmia (joista pahimpana mielestäni jäykät työmarkkinat), niin matalat korotkaan eivät ole saaneet suomalaisia yrityksiä investoimaan kotimaahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki korkojen laskun vaikutus moninkertaistuu kun siirtyy yksilötasolta massoihin. Mutta toisaalta siellä pätee sama kuin yksilötasolla, Suomen tapauksessa korot ovat laskeneet, mutta samalla valtion on nähnyt hyvän raon korottaa verorasitetta. Polttoainevero, sähkönsiirtovero, sosiaalimaksut, kiristyvät kunnallisverot, jne ovat ainakin omalla osallani syöneet erittäin tehokkaasti tuon asuntolainan koron pienentymisestä saadun hyödyn.

      Eräs pointti tuossa mietiskelyssäni oli, paljonko pitää olla pelissä jotta korkojen lasku hyödyttää oikeasti näkyvillä summilla? Jos keskivertona velkaa olisi vaikkapa 100 000€ niin ei siitä niin paljoa korkosäästöä kerry jotta pääsisi ns. kulutusjuhlia viettämään.

      Poista
  2. http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215935-kapitalismin-loppu-kasilla

    löytyisikö tästä vastaus, vähän ankea teksti mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintonen teksti, aika surullista kuvaa kyllä maalaa maailman tilanteesta. Toisaalta tuo on onneksi vain yhden ihmisen mielipide, tilanne ei (toivottavasti) ole ihan noin huono todellisuudessa :)

      Poista