keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Pakastimen & jääkaapin tyhjentelyä

Perkasin yksi ilta taas pakastinta mustikoita etsiessäni ja tulin valitettavan tietoiseksi siitä suuresta määrästä lihaa & marjoja & vihanneksia joita on taas viime syksyn jälkeen kolmeen(?) pakastimeen kertynyt. Niinpä ajattelimme menneenä maanantaina katsoa kuinka kauas pystymme potkimaan käyttämällä pelkästään jo varastossa olevia ruokatarpeita. Periaatteessa testin pitäisi myös vaikuttaa positiivisesti huhtikuun ruokalaskuun :)

Varastossa on tällä hetkellä karkean arvion mukaan seuraavanlaista kamaa:
-Hirvenlihaa eri muodoissa useampi kilo
-Naudan jauhelihaa noin kilon verran
-Pakasterehuja kilon verran
-Kantarelleja puolen tusinaa pussillista, kenties 300g/pussi?
-Viime kesänä kerättyjä mustikoita & viinimarjoja kenties 50 litraa(!)
-3kpl yrttipatonkipusseja eli kuusi patonkia yhteensä.
-Raparperia

Kaupasta tarvitaan siis piimää juomalasin täytteeksi, maitorahkaa marjojen kyytipojaksi, leipää&leikkelettä&juustoa&kurkkua jos tekee mieli. Marjat ja rahka ajavat välipalojen virkaa oikein hyvin ja aamupaloja varten voisi vetästä marja&raparperisopan joten leivälle ei paljoa jää tilaa mahan pohjalle. Lämpimät ateriat valmistuvat lihoista ja rehuista ainakin ensi viikon alkupuolelle saakka helposti. Patongeilla voi herkutella koko loppukuun :)


Mitä kaikkea te olette sulloneet jääkaappinne ja pakastimienne uumeniin odottelemaan sitä päivää kun "ehkä tekee mieli syödä tätä tänään tai huomenna"?

7 kommenttia:

  1. Minä olen heikkona alelihaan. Aina kun saa lihaa alesta tai päiväyksen lähestyessä laputettuna niin hamstraan pakkaseen :D Tosin viime aikoina on aika tehokkaasti syöty noita ostoksia poiskin, kun on ollut säästökuuri päällänsä.

    Prisman -60% alet on tosin herätelleet tätä metsästysvimmaa uudelleen.

    T: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisiopas

    VastaaPoista
  2. Minun heikkous on (nyt kun aloitin oman säästökamppanjan) ollut Lidl ja juurikin nuo alennuslihat. Ennen jätin ne hyllyyn (tai en nähnyt), mutta silmäni avautuivat pääsiäisenä, kun kauppa oli täynnä lihaa ja kaikissa ale laput. Pakastin sai uuden täytön... Nyt pidän silmiä auki myös ale juustojen kohdalla. Ja kauppa nyt on vaan Lidl koska siellä on kyllä hyvät ruuat. Ja onhan se halpa. Lidlin paistovalmiisiin tuotteisiin olen ihan koukussa (ne ei ehkä kuuluisi säästölinjaan, mutta niitä pakko saada).

    VastaaPoista
  3. Hei ihan mahtava projekti!
    *Ale-lihat ovat täälläkin metsästyksen kohde. Käyn usein varta vasten aamuisin työmatkalla työpaikan vieresessä s-marketissa kurkkaamassa näkyykö punaista :D
    *Lidlistä ostan usein monta pakastevihannespussia kerralla.
    *Siulloin joskus kun en vielä tehnyt koko kesää toista työtä, poimin mustikoita ihan intoa piukeana. Ja ensi kesänä saan myös käydä tyhjentämässä perhetuttujen herukkapensaat.
    *Lisäksi, kun teen monen päivän safkat kerralla, laitan viiimeiset annokset pakastimeen odottamaan. Uudelleenkäytetyissä margariini-rasioissa vielä, joka on muuten täydellinen annoskoko! Pitäisi vain opetella merkitsemään rasiat etikettitarroilla, ettei jokaista tarvitse avata sitä oikeaa etsiessään... :D
    Kuulkaas nyt inspiroiduin niin, että tekisi mieli aloittaa pakastimen täydennysoperaatio seuraavana palkkapäivänä, kun vedin sen tässä kuussa niin taidokkaasti tyhjäksi.

    VastaaPoista
  4. Ai miten niin sain inspiraation

    http://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.fi/2016/04/arkista-saastoa-pakastin-kontrolliin.html

    VastaaPoista
  5. Tämähän on saanu hyvän vastaanoton :D Ei muuta kuin muutkin ruokavarastoja penkomaan, tiedä mitä aarteita sieltä pakastimen perältä löytyy ;)

    VastaaPoista
  6. Tää on kiinnostava aihe. Meillä on lähinnä marjoja, joita molemmat syödään ja sen takia jää esim. hedelmät kauppaan. Tahtoo vaan ne toiset marjat maistua huonommin kuin toiset... Poimimiani sieniä on monta minigrip-pussillista, koska avomies ei tykkää sienistä. Samasta syystä on kalastamaani kalaa. Lisäksi en itekään tykkää syödä kalaa pakasteesta, esim. Raakana pakastettu ahven menee todella oudon näköiseksi. Mutta kun saa aikaseks kalastaa vaan parinkertaa vuodessa niin sitten näitä pakastusvirheitä tapahtuu. Niin ja eilen löyty yli vuoden vanha tutulta saatu ternimaito, siitä tuli tosi hyvä uunijuusto ja vielä riitti pannariinkin. :)

    T. E (Suotar)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienistäkin saa tehtyä niin paljon vaikka mitä joten varmasti löytyy joku resepti jolla ne uppoavat. Itse laitan esimerkiksi jauhelihan sekaan erittäin hienona silppuna jollon niitä sieniä ei käytännössä edes huomaa jos ei tiedä niitä siellä olevan. Kalasta olen samaa mieltä, tuoreena se on syötävä eikä minään pakasteena!

      Mukava nähdä, että olet vielä linjoilla vaikka blogia vaihdoitkin :)

      Poista