keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pilipalisäästäminen?

Ihan alkuun täytyy todeta, että tähän on varmasti haksahtanut meistä jokainen, valitettavasti myös minä. Aamulla päähän pälkähti, että kenties tästäkin voisi hieman avata ajatusmaailmaansa jossain vaiheessa ja näin kesäloman lähestyessä oli inspiraatiota keskittyä vielä tähän aiheeseen.

Mistä siis on kysymys, mitä tuommonen "pilipalisäästäminen" edes tarkoittaa? Hoksasin asian eilen kun naisystävä sanoi, että täytyy iPadiin(!) vaihtaa SIM-kortti. Kysyessäni miksi se täytyy tehdä oli vastaus, että operaattori vaihtui koska sai netin EURON halvemmalla. Viidestätoista eurosta neljääntoista kuukaudessa, säästöä siis kaksitoista euroa vuodessa ja 120 euroa kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan kauppahyllyn kalleinta(?) energiajuomaa eli Red Bullia menee melkein tölkin päivävauhtia, onkohan se nyt kaksi euroa tölkiltä, ja uuden sopimuksen myötä luultavasti netin sopimuskausikin on taas 12kk tai jopa 24kk vaikkei minulle sitä kertonutkaan. JIPII!

Vaikka ei pitäisi omilla valinnoilla yhtään kritisoida muiden tekemiä valintoja niin kun ensin on hankittu uusi Applen puhelin ja tabletti (puolustuksena täytyy sanoa, että hän hankki ne ennen kuin tavattiin), niin kyllä on raakaa peliä vaihtaa tabin nettiliittymä euron halvempaan. Miksei samalla olisi lopettanut koko liittymää, säästänyt kaiken 15€ ja käyttänyt sitten tablettia kännykkäliittymän kautta wifi-yhteydellä? Tuolla 15€ summalla jopa tekee jotain kuukaudessa. Hyvänä vertauskohtana voin sanoa, että kun itse ostin ja maksoin kerralla -50% tarjouksessa olleen Sonyn älypuhelimeni kaksi vuotta takaperin, hän maksaa vieläkin kymmenien eurojen kuukausittaisia osamaksuja noista laitteistaan vaikka ne on tietääkseni hankittu samoihin aikoihin.

Kuinka moni tunnistaa tästä itsensä? Oletko seikkaillut kymmenien senttien suuruisten hintaerojen viidakossa osaamatta päättää tuotetta vaikka ostat kyseisen tuotteen kerran-kaksi vuodessa, vaihtanut netti- tai puhelinliittymää euron tai jopa pienemmän edun takia, tms? Itse olen ainakin puhelinliittymiä vaihdellut aikanaan enemmänkin juuri parin euron säästämiseksi, vaikkei entisessäkään liittymässä ole vikaa ollut. Kiinteän nettiliittymän vaihdoin pari kertaa vuosien mittaan kunnes tajusin lopettaa sen kokonaan tarpeettomana turhakkeena. Kaupassa olen vertaillut paria deodoranttia osaamatta valita minkä ostaisin, hintaeroa tuotteilla kenties viiskymmentä senttiä ja uuden purkin tarvitsen kolme kertaa vuodessa, valinnan merkitys siis täysin mitätön.

Tietysti voi olla, että tuo jokaisessa asiassa säästäminen antaa sen tarvittavan potkun säästämisen aloittamiseen, ja kyllähän noista kertyy lumipallona isompikin summa jos säästää kaikessa. Mutta sitten jos lepsuillaan noissa isoissa valinnoissa, saavutettu hyöty valuu täysin hukkaan ja tuloksena on entistä suuremmat menot koska kuvitellaan säästämisen olevan hyvällä mallilla säästettyjen pennosten vuoksi. Voiko saada mielihyvää säästettyään euron puhelinlaskuissa kun viikkoa aiemmin on tuhlannut satasia uuteen puhelimeen voidakseen säästää kyseisen euron?

Tällaisia pieniä hajatelmia tällä kertaa. Loma alkaa perjantaina ja tuskinpa tulee paljoa kirjoiteltua, korkeintaan hoitelen kesäkuun tulo&menoseurannan jossain vaiheessa ensi viikkoa jos sateinen sää jatkuu sinne saakka. Polttoaineeseen on mennyt kesäkuussa mukavasti pyöreät nolla euroa, grilliruokiin sitäkin enemmän joten saa nähdä miten käy :)

1 kommentti:

  1. "operaattori vaihtui koska sai netin EURON halvemmalla. Viidestätoista eurosta neljääntoista kuukaudessa, ... Itse olen ainakin puhelinliittymiä vaihdellut aikanaan enemmänkin juuri parin euron säästämiseksi, vaikkei entisessäkään liittymässä ole vikaa ollut."

    Kiitos "Vanhalle kehnolle" ja muille kerran vuodessa liittymää vaihtaville/vaihtaneille siitä, että he pakottavat operaattorit keskinäiseen hintakisaan, teette kuluttajien kannalta hyödyllistä työtä !

    Tämän operaattorien välisen ja jatkuvasti käynnissä olevan hintakisan ansiosta kerran kolmessa vuodessa, tai kerran viidessä vuodessa operaattoriaan vaihtavat saavat sitten jo kerralla huomattavasti mukavamman alennuksen puhelinlaskuunsa.

    Ilmaisuusharrastajana tyydyn itse ilmaiseen, mutta nykymittapuun mukaisesti suht. hitaaseen nettiliittymään. Näen nopean nettiliittymän TV:n katselun kaltaisena aikavarkaana, joka mahdollistaa ajan tuhlaamisen turhuuteen.
    Sopii myös muistaa Iistuminen vaarantaa terveytesi" -ajattelu, miksi pitäisi maksaa terveyden vaarantamisesta ?

    Kun käytössä on hidas ilmainen nettiliittymä, aikaa tulee käytettyä vain tiedon hakemiseen hakusanojen perusteella, emailiin ja satunnaiseen blogien luentaan/blogikommentointiin.

    VastaaPoista