keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäkuun 2015 tulot ja menot

Tällä samalla vanhalla asialla taas kerran. Tällä kertaa tulos on erittäin positiivinen kahdellakin tapaa ja antaa uskoa loppuvuoden sujumiseen vieläkin paremmin. Pidemmittä puheitta:

Danske: 

 

Tuloja työstä, lomarahoista, kilometrikorvauksista sekä lainanpalautus veljeltä yhteensä 3825.96€. Menoja yhteensä 3114.57€ mukaanlukien siirrot S-Pankin omille tileille. Tuloksena plussaa 711.39€. Alla piirakkakuvio Dansken menoliikenteestä:
Menot Danske Bankista kesäkuussa 2015























Eipä tuossa mitään erikoisia ihmeitä ole. Kesäkausi tuo ruokamenoja lisää, niihin on mennyt aivan järjettömästi rahaa taas kerran. Tein sen päätöksen, että S-Pankista maksetaan vain omat ja naisystävän yhteiset ruokaostokset, nyt loman aikana omilla menoillani ostamani ruoat&juomat maksan omalta tililtäni ja hän omaltaan. Bensalasku olisi ollut tasan 0€, mutta jouduin nöyrtymään kaksi päivää ennen kuun loppua kun oli eräs pakollinen keikka ja bensavalo ilmoitti olemassaolostaan pitkästä aikaa. Näin se polkupyörä maksaa itseään takaisin nopealla tahdilla :) Hierojalle meni 120€ joka sisälsi viimeisimmät neljä kertaa, ollaan sovittu että voi maksaa useamman keikan kerralla koska automaatista on hankala nostaa 30€ kerrallaan. DNA lähetti taas kerran kaksi puhelinlaskua saman kuukauden aikana, liittymä vaihtuu nyt Saunalahteen heinäkuun aikana, katsotaan toimiiko siellä paremmin. Samalla vaihtuu puhelin uudempaan 4G-malliin, koska lopetin kiinteän netin niin haluan hieman enemmän nopeutta mobiilinetiltä kuin nykyisen liittymän 2mb yhteyden. Jotain luksusta harmaaseen velkalyhennysarkeen :D

Lottoon laitoin 20€, sillä pelaan taas vuoden verran, aurinkolasit hajosivat joten uudet olivat paikallaan, Visa-laskua muodostui Steam-palvelusta ostetuista tietokonepeleistä sekä muutamista muista isommista ostoksista joihin ei kesäkuun alussa tilillä ollut rahaa. Lainan loppusumma 400€ liittyy asuntoa varten sukulaiselta saamaani 1500€ summaan joka on nyt siis kokonaisuudessaan maksettu, ei tarvitse olla "rahallisessa kiitollisuudenvelassa" enää asunnon osalta. Isompaan asuntolainaan maksoin yhden kuukauden puskurin, pienemmässä puskuria on jo reilusti yli vuoden maksujen verran ja saldo putosi kesäkuun aikana alle 4000€ summaan :)

S-Pankki 

 

Tämä on erittäin yksiselitteinen:
Menot S-Pankista kesäkuussa 2015
 Eipä tuohon juuri ole lisättävää? Mielenkiintoinen seikka muuten, S-Pankkiin tuli kesäkuussa korkoja, bonuksia ja osuusmaksun korkoa melkein 20€, ei huono lisä kaiken muun päälle. Säästötilille meni Payment a Day-tyylisillä siirroilla tuon Danskesta laitetun 400€ lisäksi rapiat päälle 58€, summa kipusi yli 1000€ rajan eli puskurivarastot alkavat olla kohdillaan asuntolainoissa olevien puskureiden huomioimisen lisäksi!

Yhteenvetoa

 

Asuntolainoissa puskuria, toisen tuhoamiseen riittää 658€/kk lyhennykset (saldo 3950€), jos käytän vaikkapa puolet veronpalautuksista siihen niin summaksi riittää 575€/kk. Bensaan meni huomattavan vähän rahaa, kuten autoihin yleisestikkin tässä kuussa. Ruokaan taas yli asetetun, yhteensä noin 420€. Pääasia on, että kuukauden yhteistulos näyttää 1122€ plussaa!




Asuntolainoihin meni yhteensä 35% kaikista menoista eli saman verran kuin kesäkuussa, osuus tuloista oli kuitenkin päälle 10% pienempi johtuen pienemmän asuntolainan kevyemmästä lyhentämisestä isompaan maksettavan puskurin takia. Säästöprosentti taas yli 10% jota voi tällä lainanlyhennystahdilla "yhden henkilön taloudessa" pitää mielestäni kohtuu suorituksena, vaikkakin se 40-50% näyttäisi huomattavasti paremmalta :P

Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille, palaan kirjanpitojen ja mietiskelyjen pariin varmasti vasta elokuun alussa lomien jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti