sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Valintojen maailma - säästänkö vai nautinko elämästä?


Muutimme nykyiseen asumukseen vuosi sitten elokuussa. Eräs muuttopäätökseen/tämän kohteen valintaan vaikuttanut tekijä oli omalta osaltani autoharrastukseni jolle tässä on olemassa paremmat puitteet kuin muissa taloissa joita kävimme katsomassa. Nyt on kuitenkin käynyt niin paskasti, että vaikka alustavasti mallailin mahtuvani hyvin rakentamaan ja puuhastelemaan alakerran autotallissa, on se osoittautunut talven ja kevään aikana silti liian pieneksi mielekkääseen harrastamiseen. Tallilla on kokoa karkeasti 3x7m eli se on suhteellisen iso omakotitalon talliksi, mutta se on silti nimenomaan talli, ei harrastetila. Auto vie ovet auki ollessaan tilaa käytännössä koko tuon 3m leveyden osalta ja 5m pituuden osalta joten kulkeminen ja tekeminen on väkisinkin rajoittunutta koska auton ympäri päästäkseen on suljettava työn alla olevia ovia ja varottava maalipintaa naarmuilta. Tallin päässä on 60cm syvä työpöytä, säilytyskaappi ja pesuallas joten esimerkiksi hallitunkkia käyttääkseen on tallin ovet avattava auki jotta auton mahtuu tunkkaamaan ylös, samoin auton alle mönkiessä jalat osuvat koko ajan tallin sivuseiniin tai kalusteisiin. Tarvittavat työkalut olen nostellut seinille pultattuihin reikälevyihin koukkujen varaan, mutta esimerkiksi erikokoisten hylsyjen tai räikkälenkkien hakeminen erikseen tallin toiselta seinältä autoa varoen on sanalla sanoen työlästä ja syö tehokkaasti motivaatiota. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi sahaustyöt ja lasikuiduttaminen on tehtävä ulkona, eipä muuten onnistu lokakuun ja huhtikuun välisenä aikana.

Onneksi tontilla on reilusti rakennusoikeutta jäljellä, noin 400m^2. Tämä oli myös yksi talon valintaan vaikuttanut seikka, reilu rakennusoikeus mahdollistaa huomattavasti paremmat laajennusvarat ja etäisyyden naapureihin kuin asemakaava-alueen tontti jossa rakennusoikeutta on alunperinkin vain kolmisen sataa neliötä.


Rakennuksen koko


Rakennuksen kooksi on kaavailtu alustavasti noin 90-100m^2 jotta siellä mahtuu varmasti työskentelemään tuskastumatta tilan ahtauteen, tilassa tulee pystyä tekemään niin auton perusremontit, rakentaminen kuin mahdolliset puutyöt terassikalusteista keittiönpöytiin joka sattuu olemaan yksi haaveista joita haluaisin toteuttaa vielä tässä elämässä. Tilantarvetta olen laskeskellut seuraavasti:
  • Tilaan on hyvä varata pinta-alaa kahdelle autolle, yksi harraste sekä yksi käyttöauto tarpeen mukaan talven aikana.Yksi auto vie tilaa karkeasti ottaen 4x6m (24m^2) jotta sen ympärillä on vara kävellä huolettomammin ja pystyn esimerkiksi toisen autoista tunkkaamaan ylös ilman pelkoa toisen kolhimisesta. Autojen väliin mahtuu näin myös paloverho hitsauskipinöiden suojaamiseksi. Tallin leveysvaatimus autojen mahduttamiseksi on siis 4+4=8m ja pituusvaatimus 6m (nykyaikainen farmari on takaluukku avattuna ~5.5m pitkä).
  • Toiselle seinustalle on hyvä varata koko matkalta tilaa 1m leveyden verran isommille työkoneille kuten kompuralle ja hitsauskoneelle sekä niiden siirtelylle, tallin leveysvaatimus siis 8+1=9m.
  • Harrastetilan päätyyn on hyvä varata 60cm syvää työpöytätilaa koko tallin leveydeltä ja kaksi metriä pöydän eteen työskentelytilaa jossa mahtuu pyörittelemään esimerkiksi pidempiä kappaleita, auton osia tai autosta pois nostettua moottoria/vaihteistoa ilman riskiä niiden kolhimisesta työkaluihin tai autoihin. Tallin pituusvaatimus siis 6+2,6=8,6m.
Summa summarum. Jotta harrastetila ajaa oikeasti käyttötarkoituksensa on siitä tehtävä 9*8,6m kokoinen, tarkoittaa neliöissä 77,4m^2. Ja tuo pinta-ala ei sisällä minkäänlaista varausta osien varastoinnille ja mahdollisille puutöille. Nykyinen talli talon alakerrassa on mahdollista tuossa vaiheessa jättää varastokäyttöön tai ilmanvaihtoa miettimällä mahdollisesti puutöihin. Mutta joka tapauksessa pientä pelivaraa on jätettävä joten uuden rakennuksen osalta puhutaan sellaisesta +80m^2 varauksesta.


Kustannukset


Olen nyt sitten käynyt menneen kevään ja tämän kesän ajan alustavaa vuoropuhelua pankin kanssa autotalli/harrastetilaprojektista ja kysellyt hieman tarjouksia ja hintatietoja urakoitsijoilta mitä talli tulisi kustantamaa. Tallin kustannusarvio useamman tarjouksen keskiarvoilla katsottuna olisi noin 30 000€, ei sisällä sähkötöitä eikä maansiirto&pohjatöitä. Jos tallin tekee itse metritavarasta, voi rakennuskustannuksissa säästää 2000-5000€. Sähköihin saa varata sen pari tonnia ja maansiirtotöihin karkeasti arvioituna 10 000€, jos ei tule yllätyksiä. Maansiirtotyöt on aina se suurin epävarmuustekijä uudessa rakennusprojektissa koska maan alta voi tulla vastaan yllätyksiä joihin ei ole varauduttu, esimerkiksi kalliopinta tai paksu savikerros.

Karkeasti kyse on siis 40 000-45 000€ projektista. Pankki on alustavasti tarjonnut sijoitusasuntoani takuuna käyttäen 32 000€ lainaa, suurempaa lainaa ei voi saada ilman lisävakuuksia joihin nykyinen talomme ei kuulemma kelpaa koska olemme asuneet vasta vuoden ja lainaa ei ole siten paljoa lyhennetty. Sijoitusasunt on arvoltaan +-100k€ ja lainaa siinä on kiinni noin 54 000€. Vaikka ottaisin lainaa tuota asuntoa vastaan niin jossain vaiheessa asuntoa myydessä saisin käytännössä varmuudella kuoletettua sekä asuntoon kohdistuvan lainan, että myös autotalliin kohdistuvan lainan. Jopa siinä tapauksessa, että joutuisin myymään asunnon jostain syystä huomattavaan alihintaan.

Jotta tallin saa pystyyn, tulisi minun siis käyttää omaa rahaa sellainen 10 000-15 000€. Tuosta blogin oikeasta reunasta voi jokainen katsoa tämän hetkisen säästötilanteeni, käytännössä tuon rahasumman kasaan kursiminen tarkoittaisi siis melkein koko sijoitussalkun nollaamista. Siitä pääsemmekin otsikkoon ja tämän hetkiseen dilemmaani.


Kallis harrastus vai turvattu tulevaisuus


Olen kasannut tuota sijoitussalkkuani nyt karvan päälle kolme vuotta. Tarkoituksena olisi saada ennen viisikymmentävuotispäivää kasaan 200 000€ sijoitusomaisuus jonka tuomilla passiivisilla tuloilla voisin helpottaa tarvetta tehdä täyttä työviikkoa tai muuten vaan nauttia paremmin elämästä. Jos nyt myyn kaiken, aloitan matkan uudestaan nollasta kolmen vuoden takaa-ajomatkalla. Se on prosentuaalisesti aika suuri koska aikaa tuonne keski-ikään on enää 16 vuotta.

Voisin aina luopua haaveistani auto- ja puutyöharrastuksen suhteen ja valita täysin ne halvemmat mielenkiinnon kohteeni kuten pyöräilyn, saliharrastuksen, lenkkeilyn ja pienet rakennusprojektit jotka eivät tarvitse sisätilaa. Mutta  myynkö itseni ja haaveeni jättämällä tämän harrastetilakortin kääntämättä, tai lykkäämällä sitä hamaan tulevaisuuteen? Koska voihan olla, että minulle tapahtuu jotain enkä pääse koskaan nauttimaan noista rahoista joita tulevaisuutta varten säästän, huomisesta kun ei koskaan tiedä. Samoin jos siirrän tätä projektia tulevaisuuteen, menetän niin sanotusti ne energisimmät vuodet jolloin on mahdollista tehdä asioita joita ei sitten esimerkiksi eläkeiässä enää iän mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi pystykkään tekemään. Voisin myös tietysti vuokrata tilan harrastuksille jostain muualta, mutta tällä hetkellä tuollaiset 100m^2 lähentelevät tilat kustantavat 800€/kk tai enemmän, plus sähkö ja vesi. Samoin vuokratilojen sijainti on muualla kuin tässä vieressä, joten en voisi mennä esimerkiksi tekemään yhtä hitsisaumaa kymmeneksi minuutiksi ruoanlaiton ja syömisen jälkeen ennen iltatoimia. Autoni oli ennen tähän muuttoa säilytyksessä muualla, kylmässä ja kosteassa hallissa, ja maksoin siitä kahdeksan vuoden aikana yhteensä noin 5000€ plus polttoaineet kotoa hallille ja takaisin. Rakentaminen oli erittäin hidasta 30km välimatkan vuoksi ja koska talven pakkaset eivät innostaneet tekemiseen, nyt kun sain lämpimän tallin omasta pihasta olen huomannut tekeväni huomattavasti enemmän asioita ihan vaan sen vuoksi, että pääsen siihen kun haluan ja vaikka vain viideksi minuutiksi, jopa talven pakkasilla kun tallissa on mukava +15c lämmintä.

Ainahan on mahdollista, että mielenkiintoni näihin harrastuksiin lopahtaa jossain vaiheessa, mutta sitä ei toisaalta voi tietää tässä vaiheessa. Ja suuri autotalli/harrastetila voi olla jopa kiinteistön arvoa tiputtava tekijä koska iso osa ihmisistä ei tarvitse noin suuria puitteita autotallilleen. Toisaalta rakennuksen on aina purettavissa ja siirrettävissä jos niikseen tulee, ainoastaan lattia ja antura on käytännössä kertakäyttökamaa, mutta nekin saa peitettyä tarpeen vaatiessa maakerroksella jos mahdollinen uusi asukas ei tallista halua maksaa.

Olen täysin hukassa asian kanssa ja tätä pohtiessa menee varmasti vielä monen monta viikonloppuiltaa rommikolaa nauttiessa jotta pääsen asiassa jonkinlaiseen päätökseen. Ei ole helppoa saatikka halpaa tämä harrastajan elämä :D

2 kommenttia:

  1. Todella vaikea tilanne sinulla ratkaistavana ja ymmärrän hyvin tuon tuskan tehdä päätöksiä asiasta. Oikeita neuvoja tuskin osaa kukaan sinulle antaa joten luota vain itseesi.

    Kunnon autotalli ja harrastetila on ollut pitkään myös minun sekä veljeni mielessä. Vihdoin tänä kesänä olemme alkaneet kunnostaa kesäpaikkamme epäkäytännöllistä ja huonokuntoista autotallia. Yhteensä neliöitä on rakennuksessa noin 70, johon rakennamme paikat kahdelle autolle ja verstaalle. tulemme valamaan lattiat uudelleen, lämpöeristämään rakennuksen ja asentamaan uudet sähköt ja valot. Tarkoitus on saada valmista ensi kesän loppuun mennessä.

    Meidän projekti on hieman halvempi (noin 10k€), joten rahoittan sen kuukausituloista. Onko sinulla mahdollista itse tehdä töitä kuinka paljon. Maansiirto on mahdollista tehdä pitkälle itse vuokraamalla pienkaivuri ja muut välineet, vaatii tosin kovasti hikeä ja työtunteja. Näin voisit säästää merkittävän summan kustannuksista ja saada tallin ilman omaisuuden myymistä.

    Olemme pitkään haaveilleet kunnon miesluolasta jossa voisimme korjata mönkijää ja tehdä erilaisia projekteja, tai vain istuskella iltaa musiikkia kuunnellen. Kyllä tallin pitää olla ehdottomasti omassa pihassa muutaman askeleen päässä, lisäksi vaimokin on tyytyväinen kun olen lähellä.

    Suhtaudun taloudelliseen riippumattomuuteen niin vakavasti etten halua mistään hinnasta riskeerata vapauttani mielihaluilleni, koska pelkkä ajatus oravanpyörään paluusta saa pääni räjähtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova työ teillä edessä, 70 neliön lattiavalu ja lämpöeristys ei ole ihan yhden iltapäivän kaljahomma :D

      Kaikki mittaukset (korot, jne) pystyn tekemään itse, samoin muotitukset on helppo homma, mutta muuten paikka on semmonen, että itse tehden varsinkin maansiirtotyöt voivat olla aika työläitä. Siirrettävää maata on jo sen verran, ettei se onnistu pienimmällä koneella ja isompien vuokrahinnat tulevat nopeasti teettämistä kalliimmaksi. Kaikki selkenee kunhan nyt saan muutaman tarjouksen vielä noista maansiirtotöistä, sitten pystyy tekemään hieman paremmin päätöksiä asiasta :)

      Voihan se olla, että päädyn tekemään koko homman alusta loppuun itse esimerkiksi vuoden päästä kesälomalla, ei se rungon ja katon kasauskaan ole lopulta kuitenkaan kuin tarkkaa mittaamista ja sen jälkeen runkonaulaimen ankaraa käyttöä :D

      Poista