tiistai 22. elokuuta 2017

Loma loppui, arki alkoi -> tulevaisuuden mietintää


Nyt se on ohi, kesän mukavat 1+4vk lomat pidetty. Vaikka vettä tuli vähintään riittävästi, niin onneksi matkalle mahtui muutama mukava lomareissu sekä pari aurinkoistakin päivää :) Takapihan ehostus/remontointi eteni sateista huolimatta ja projektiautokin eteni viimeisen parin viikon aikana oikein mukavasti. Katsastukseen en sitä saanut vieläkään akuutin rahanpuutteen vuoksi, mutta ehkä sitten ensi juhannuksena jo :D

Arki tuntuu hieman masentavalta ja väsyttävältä näin heti loman jälkeen. Lomalla kun kerkesi tottumaan siihen ettei ole pakko olla ylhäällä klo 06.00 ja voi alkaa tehdä omia hommiaan vaikka heti herättyään, niin tuntuu väsyttävältä kun nyt klo 06-16.30 on varattu yksinomaan työlle ja työmatkoille. Oli mukava herätä auringon ilmestyessä ikkunan taa kahdeksan tienoilla, syödä rauhassa aamupala sudokuja täytellen tai muuten vaan asioita ajatellen ja sen jälkeen päätään raapien ryhtyä päivän hommiin. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta kun aamulla täytyisi herätä jo reilusti ennen kuutta rauhallisen päänraapimishetken saadakseen, samoin kaikki omien asioiden ajatustyö jää iltaan töiden jälkeiseen aikaan ja se on heti automaattisesti pois niiden omien asioiden toteuttamisesta.

Onneksi olin kaukaa viisas ja anoin jo ennen lomaani pienellä riskillä tämän viikon perjantain palkattomaksi vapaaksi, saan siis hieman enemmän hengähdysvaraa kun ensimmäinen työviikko on vain nelipäiväinen :)


Tulevaisuudesta


Lomalla sitä tulee ajateltua paljon asioita, myös työn merkitystä omassa elämässään ja mahdollisia muutoshaluja arkeensa. Tämän loman aikana vahvistui entistä enemmän päätökseni päästä täysipäiväisestä työelämästä pois reilusti ennen valtion virkamiesten asettamaa virallista eläkeikää. Virallinen eläkeikähän meille 1985 vuonna syntyneille on tällä hetkellä alimmillaan 67 vuotta ja tavoite-eläkeikä 69 vuotta 11 kuukautta (laskuri sivulla tyoeläke.fi). Suvussani isän puolelta elinikä on jäänyt tietääkseni miehillä säännöllisesti alle 80 vuoden ja äidin puoleltakin vain harva mies on saavuttanut 90 vuoden iän. Valtion haluja noudattaessa eläkkeelläoloikäni jäisi siis oletettavasti maksimissaan pariinkymmeneen vuoteen joista tietysti iän tuoma hitaus syö jo viimeisen kymmenen vuotta kevyesti. Käytännössä minulle jäisi kymmenisen vuotta sellaista aikaa jolloin vielä fyysinen jaksaminen antaa periksi esimerkiksi harrastamisen ja matkustamisen täysin omilla ehdoillani. Ei kiitos, mieluummin kirjoitan oman eläkeikäni nyt työssä ollessani vaikka se tarkoittaakin tuplaverojen maksamista työansioista saatavilla tuloilla hankittujen pääomatulojen verotuksen vuoksi.

En halua ryhtyä ns. oloneuvokseksi koska oman luonteeni tuntien se johtaisi vain sohvalla makoiluun ja pienten asioiden näpertämiseen sekä tylsistymiseen, mutta haluan vapauden päättää teenkö viisipäiväistä työviikkoa 9h/päivä vai teenkö esimerkiksi kolmipäiväistä työviikkoa 9h/päivä.


Passiiviset tulot


Tuon yllä kuvatun tilanteen saavuttaminen vaatii siis passiivisia tuloja jotta arjen kulut saa maksetuksi ilman täysipäiväisen työn tuomaa palkkaa. Pystyisin jo tämän hetkisillä menoilla tekemään nelipäiväistä työviikkoa ja palkkani riittäisi menojen kattamiseen, jos luopuisin muutamista harrastuksista niin pystyisin melko varmasti tulemaan toimeen myös kolmipäiväisen työviikon tuomilla tuloilla kun pienentyvien tulojen aiheuttama veroasteen lasku kompensoi tulomenetystä. En kuitenkaan halua tulla toimeen ihan sillä minimillä vaan mieluusti niin, että on pari sataa euroa kuussa ylimääräistä siihen mihin mieli tekee sen sijoittaa. Tuon tilanteen saavuttaminen vaatii passiivisten tulojen hankkimista eli toisin sanoen sijoittamista.

Sijoitussalkkuni koko on tällä hetkellä muistaakseni karvan päälle 9100€ plus käteiskassa, kesän hidas laskumarkkina ja erään sijoitukseni alkukesästä kokema raju 10% notkahdus on syönyt salkun tuotosta viitisen prosenttia, onneksi olen sentään vielä muutaman satasen ns. omillani :D

Laskujeni mukaan 200 000€ sijoitussalkku antaisi 4% säännön perusteella vuosittain 8000€ käyttövaraa salkun pienentymättä, jos pessimistisenä tuosta ottaa vielä 30% pois veroihin niin jäljelle jäisi noin 5600€ passiivista tuloa. Tuolla summalla pitäisi parinkymmenen vuoden kuluttua kustantaa helposti suurin osa pakollisista menoistani (laskut & ruoka) inflaatiota huomioimatta. Tuohon päälle tulisi sitten ne työtulot jotka tulisivat joko yritystoiminnasta tai jostain työstä jota voin tehdä itselleni kulloinkin sopivimmilla aikatauluilla.

Kaksisataa tuhatta on helvetin iso raha perustuloiselle ihmiselle tai pariskunnalle säästettäväksi töiden ja muiden menojen ohella. Sijoittaminen on siis hidasta, alla muutama skenaario:

  • Jos pyistyisin pitämään yllä nykyistä tahtiani 300€/kk eli 3600€/vuosi, tarkoittaisi tuo siis ilman salkun tuoton huomioimista viidenkymmenen viiden vuoden (55v) urakkaa.
  • Tällä hetkellä kulutan ns. ylimääräistä joka kuukausi visalaskun lyhentämiseen 200€ verran ja jääkaapin uusimisesta aiheutuneen luoton lyhentämiseen karvan päälle satasen. Jos saisin nuo molemmat kuoletettua vuoden loppuun mennessä ja saisin ensi vuodesta eteenpäin sijoitettua 600€/kk  eli 7200€/vuosi niin se tarkoittaisi noin kahdenkymmenen seitsemän vuoden (27v) työsarkaa. Tällä taktiikalla homma olisi hoidettu ennen kuin täytän kuusikymmentä.

Käytetään taas kerran avuksi Rikas Erakko sivuilta löytyvää korkoa korolle-laskuria ja tarkistetaan miten homma helpottuu kun otetaan maltillinen 3% tuotto-oletus sijoituksille mukaan. Tarkoituksenani ei ole koskaan myydä sijoituksiani, joten käytän tuota 3% tuottolukua kuvaamaan tässä tapauksessa siis osinkoja jotka sijoitetaan uudelleen.
  • Alkupääoman ollessa nyt sijoitettuna oleva 9000€ ja lisäsijoituksen ollessa 300€/kk, 200 000€ saavuttamiseen kuluisi kolmekymmentäyksi vuotta (31v) eli osinkojen uudelleensijoitus höylää urakasta pois kaksikymmentäneljä vuotta (24v)
  • Lisäsijoituksen ollessa 600€/kk urakkaan kuluu juuri ja juuri kaksikymmentä vuotta (20v), eli osinkojen uudelleensijoitus höylää urakasta pois seitsemän vuotta (7v). Tällä taktiikalla saavuttaisin tarvittavat passiiviset tulot ollessani 52v.

Tuohon voisi olla hyvä tähdätä. Tuossa iässä voisin siis valita vapaasti mitä ja miten paljon työtä olen valmis tekemään. Toisena optiona on jatkaa työntekoa kuten nyt ja pitää noiden tulojen avulla sitten pitkät, ylimääräiset 2kk mittaiset lomat vuosittain. Kahdeksan viikon ylimääräinen loma normaalin viiden viikon vuosiloman päälle ei kuulostaisi ollenkaan huonolta? :D

Olen aiemmin päätynyt laskelmissani aikalailla samoihin lopputuloksiin, mutta kertaus on opintojen äiti. Tietysti elämä heittää eteen aina kapuloita ja muutoksia jotka tuota päämäärää varmasti muuttavat ja hidastavat tai nopeuttavat, mutta uskoakseni nykyisellä tulotasolla, että tuo 600€ olisi mahdollista heittää sivuun "vaikka mitä tulisi eteen", ja silti pitäisi jäädä riittävästi rahaa normaalien menojen ja perheen kulujen hoitamiseen.



Työt


Yksi vaihtoehto jota olen tässä loman aikana vakavasti pohtinut on yrittäjyys. Omalla alallani olisi kysyntää yksityisille toimijoille, alkusatsaus firman perustamiseen on kohtuullinen noin 50 000€ kaluston hankkimiseksi, rajoittavana tekijänä sitten taas töiden keskittyminen kesäkauteen ja alkuvuosien vaatimat pitkät työajat, myös pitkät keikkamatkat tulisivat luultavasti tutuksi ja en oikein välittäisi asua motellissa/hotellissa viikkoja käyden kotona vain pyörähtämässä viikonloppuisin.

Olen myös tehnyt muutamia pieniä korjaushommia tutuille autojen ja muiden koneiden parissa sekä metsänhoitotyötä kaverin apuna ja siinä voisi hyvinkin olla toinen yritysidea joka itseäni kiinnostaisi. Noilla hommilla ei ehkä elätä itseään täysin, mutta sen verran autojen korjaamisesta ja esimerkiksi taimikoiden harvennuksista voisi hyvinkin saada ettei nykytyössäni tarvitsisi tehdä täyttä päivää ansiotason varmistamiseksi. Metsänhoitotyöt ovat myös siitä mukavia, että siinä pelaa omaan pussiin myös terveyden kannalta, kunhan hommat hoitaa fiksusti ja ergonomisesti on tuosta työstä vain hyötyä fyysisen kunnon ylläpidossa ja voimatasojen kehittämisessä. Kuntosalin voisi siinä vaiheessa jättää suhteellisen hyvällä omallatunnolla tauolle aina kesäkuukausien ajalle jolloin tuota työtä on tarjolla :)

Ongelma yritysideoissani on se, ettei nykyinen työnantaja mahdollista osapäiväistä viikkoa jonka tarvitsisin sivutoimiseen yrittämiseen, poislukien tapauskohtaisesti myönnettävät palkattomat vapaat siis joita olen tähän saakka hyödyntänyt ahkerasti. Päätoimisen yrityksen pistäminen pystyyn taas on hieman liian riskialtista omalle pääkopalleni joka hakee sitä tiettyä turvallista leipää pöytään ja niitä ennakkoon tunnettuja kuukausittaisia palkkapäiviä.


Mutta näitä asioita pystyy ajattelemaan vaikka iltaisin nukkumaanmennessä vielä lisääkin, valmiissa maailmassahan ei kiire ole ja nyt on vasta toinen päivä loman loppumisen jälkeen. Ehkä ne ajatukset tästä selkenevät kun arki lähtee vauhtiin ja sijoitusmarkkinatkit syksyn mittaan toivottavasti toipuvat kesän alakulosta. Ties vaikka sieltäkin tulee jotain positiivisia uutisia oman salkkuni kannalta, kymppitonnin metsästys on vielä kesken ja tämän vuoden puolella se on pakko saada täyteen että tuntee onnistuneensa edes jotenkin puolitoista vuotta kestäneellä sijoitusurallaan :D

Kuukausittaisen budjettiseurantani ajattelin tänä vuonna tehdä kerralla heinä- ja elokuiden osalta. Pidin tarkoituksella hengähdystaukoa ja tuumailin ihan muita asioita joten tuokin jäi tekemättä heinäkuulta ajoissa, helpompi siis kirjata kerralla molemmat kuut tuossa ensi viikon loppupuolella :)


Kuinka teillä muilla on paluu arkeen sujunut kesän rientojen jälkeen? :)

6 kommenttia:

  1. Lomien lopussa minäkin aina rupesin laskemaan toisenlaista todellisuutta. Minulla meni juuri niin kuin kirjoitit. Kolmipäiväinen työ alkuun. Säästötavoitteeni oli kyllä kireämpi kuin sinulla, koska olin valmis maksamaan kovemman hinnan vapaa-ajasta. Vapaa-ajalla halusin vaan olla kotona (ja se ei maksa mitään). Itse en ehkä miettinyt mitä en voi saavuttaa tai mitä voin saavuttaa. Halusin vaan pistää vyön niin kireälle kuin se oli sillä hetkellä mahdollista. Säästöt ja laskemat motivoivat säästämään lisää. Ja päättelin, että ei perus ihanaan elämiseen paljoa tarvita, jos suunta (taloudellinen riippumattomuus) on selvä. Sitten perustin yrityksen, ihan vaan huviksi. Katsoin yritystoimintaa töiden ohella pari vuotta. Sitten irtisanouduin vakityöpaikasta. Luovuus kasvoi vapaa-ajasta. Sitten minulla alkoi vaurastuminen ihan eri tahtiin. Ja olin taloudellisesti riippumaton. Nyt pyrin siihen, että teen yhden tunnin töitä arkipäivisin. Kohta lähden etelän lomalle... Eli kyllä tuo sinun skenaarion on ihan pätevä melkein kaikille. Se on vaan päätös ja päätöksessä pysyminen. Ja päätöksessä on helppo pysyä, kun näkee koko ajan varallisuuden kasvun. Se motivoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja :) Olen monesti miettinyt miksi on niin helppoa olla turhan lepsu ja höveli raha-asioissa kun hieman tahtia kiristämällä tuo niin kovin kuuluisa vapaus olisi taas asekelen lähempänä. Ehkä suurin osa nykyihmisistä on vaan turhan mukavuudenhaluisia? :D

      Mutta syyskuulle taitaakin olla nyt näiden parin päivän ajatteluiden saattelemana pieni operaatio nimeltä kiristelykuukausi ja velanmaksu. Siitä lisää myöhemmin :)

      Poista
  2. Kannattaa tosiaan olla tarkkana, ettei sitten vahingossa löydä itseään käymästä kotonaan vain viikonloppuisin jne.

    Yrittäjyys on kivaa, kun tekee sellaista, missä into kantaa. Toisaalta lempiharrastustaan ei kannata pilata tekemällä siitä työtä. Ehkä sullekin käy kuten mulle, että jonain yönä vaan iskee se salama, ja tiedät mitä sinun on tehtävä...

    Itse tietysti suosittelen vuokraamaan mitä vaan ikinä keksit. Mitä kivempi hamstrauskohde ja siitä saatu ostelun riemu, sitä suurempi ilo vuokrauksestakin. Esim. mainitsemasi alkusijoitus yrittäjyyteen - onko kyseessä yksi laite, vai voisitko esim. ostaa jotakin ammattivälineistöä pienemmällä summalla, tuhannella tai kahdella? Siitä joku toinen yritystoiminnan aloittamista miettivä voisi saada startin omalle uralleen kun ei tarvitsisi niin isoa alkupääomaa vaan voisi vuokrata välineitä.

    Minäkin juuri käyttelin tuota samaa laskuria. Houkutus olisi suuri hankkia lisää puskuria jostain omalle yritystoiminnalleni, että saisi korkoa korolle rullaamaan entistä enemmän... Voi olla, että pankkilainakin irtoaisi, mutta tuskin kovin hyvällä korolla. Mietin tässä yks päivä jotain vertaislainojakin, mutta toistaiseksi ei ole ollut pokkaa suositella sijoittamistaharrastaville kavereille itseäni hyväksi sijoituskohteeksi... vaikka tiedänkin sellainen kaikista elämänhallinnan ongelmista huolimatta olevani! Jonain päivänä sekin luultavasti on edessä, kunhan saan raapustettua muille mustaa valkoiselle tuotto-odotuksista yms. Ainakin perheen kesken haluaisin esim. sisarusten rahoille tuottoa oman yritytoimintani kautta, perustaa perheen kesken hoitorahaston vanhuuden varalle tms.

    Kyllä se siitä selkenee! Toistaseks vaan sisulla ja järjestelmällisyydellä eteenpäin ja älä turhaan seuraa markkinoita, sehän on yks vinkkikin maallikkosijoittajille kuulemma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä salamaniskua odotellessa :)

      Tuo 50k€ käsittäisi yhteensä kolme laitetta plus pieniä hilppeitä&ohjelmistoja jotka ovat välttämättömiä ammatissani. Maahantuojia on erittäin vähän, mutta on olemassa myös leasing-mahdollisuus, sitä varten pitäisi tosin olla sitten täysi varmuus noin kolmen tuhannen euron vuosituloista jotta laitteisto- ja ohjelmistomaksut saa varmasti maksettua.

      Hoitorahasto varmuuden varalle kuulostaa mielenkiintoselta, oletko avannut tuota enemmän oman blogisi puolella? Itse olen harkinnut vain, että jos isompi pörssiromahdus osuu kohdalle niin otan lainaa kaikilta läheisiltä niin paljon kuin vain mahdollista ja sijoitan yrityksiin joiden kurssit ovat kärsineet pelkästään pörssiromahduksen, eikä yhtiöiden omien tekojen seurauksena. Voisin jopa tarjoutua maksamaan noille lainoille prosentin verran korkoa kunhan kurssit jossain vaiheessa lähtevät taas nousuun :D

      Kiitos kannustuksesta!

      Poista
    2. Ei ole blogissa vielä mitään spekulointeja. Ajattelin lähinnä, että houkuttelisin heidät sijoittamaan pienen summan kuussa, esim. 10 €, johon opiskelijakin pystyy. Myös että kynnys olisi matala. Sitten kasvattaisin korkoa korolle vuokraustoiminnan kautta. Rohkeutta osakkeisiin tms. ei ole, tämän oman homman olen havainnut hyväksi. Laskujeni mukaan parempi korko kuin muuten saisin. Idea "hoitorahastosta" puolestaa lähti siitä, kun ollaan mummomme asioita seurattu sivusta. Tärkeää, että saisi vanhana kotiin kaiken kotihoidon, mitä tarvitsee, ja että olisi mahdollisuus esim. johonkin "yksityiseen vanhainkotiin", jossa voisi hengata omien vanhojen kavereiden kanssa eikä tuntemattomien.

      Poista
  3. Mitäs jos ongelmana on ettei nykyinen ala innosta tekemään töitä edes 4 päivää viikossa? :D

    VastaaPoista