keskiviikko 30. elokuuta 2017

Syyskuun matokuuri


Vielä on heinä- ja elokuun menot kirjaamatta ja julkaisematta, mutta ajattelin ennen sitä tehdä tällaisen lupauksen tulevan syyskuun varalle.

Kuten joku henkilökohtaisen talouspornoblogini satunnainen lukija (jos sellaisia löytyy) on voinut huomata on talouteni/taloutemme ollut pienessä kriisissä alkukeväästä lähtien. Sysäyksen hommaan antoi kylpyhuoneremontti jota varten haettu laina mitoitettiin epähuomiossa liian pieneksi ja sen vuoksi osa kalusteista, yms jouduttiin hankkimaan allekirjoittaneen Visalla sekä hätävarakassaa tuhoten. Kevään ja kesän mittaan homma sitten paheni entisestään ja Visan saldo jatkoi kasvamistaan. Kesällä ostettu jääviileäkaappi toi Visalaskun rinnalle vielä Handelsbankenin luoton maksettavaksi. Lainat ovat tällä hetkellä seuraavanlaisia:


Lainojen tilanne elokuun lopussa/syyskuun alussa 2017
Kuten taulukosta näkee niin asumiseen otettujen lainojen tilanne on suhteellisen hyvä, korkomenot ovat lainojen määriin nähden erittäin pienet. Toinen on tilanne sitten tuolla kulutusluottojen puolella jossa varsinkin tuo Aktiivirahan todellinen vuosikorko lainalle pääsi yllättämään minut pahasti. Tuota siis markkinoidaan ihan suoraan "ilmaisena" lainana koska korko lainassa on kivat 0% lyhennysjakson ollessa (muistaakseni) alle 30kk, mutta hupsista keikkaa kun laskin mitä tuo 5€ laskutuslisä tarkoittaa tuommoiselle muutaman satasen lainalle niin vuosikorko pomppaakin reilusti yli kymmeneen. Näin sitä pääsee huijaamaan itse itseään uskomalla moiseen hölynpölyyn kerta toisensa jälkeen vaikka sen aina tiedostaa jollain tasolla ettei ns. ilmaisia lounaita olekkaan olemassa :D

Päätin sitten ruveta tuumasta toimeen jotta se talous saadaan takaisin raiteilleen ennen vuoden loppua. Syyskuulle julistetaan matokuuri jonka aikana otetaan miehestä mittaa ja testataan osaanko oikeasti olla pihistelevä visukinttu vai haaveilenko vain sellaisen arvonimestä!

Olen tämän vuoden ajan seurannut talouttani keräämällä jokaisen kuukauden tiedot samaan Exceliin, jokaiselle tulo- ja menokohdalle on myös laskettu yhteissumma ja keskiarvo josta pystyn seuraamaan saldojen kertymistä sekä eri kuukausien eroa vuoden keskiarvoon. Tein siis alkuvuoden keskiarvoihin perustuvan suunnitelman syyskuulle jota lähdetään toteuttamaan "suurella tarmolla ja päättäväisyydellä" kuten erään Aasialaisen sosialistidiktatuurin media voisi asiaa hehkuttaa.

Seuraavana siis suunnitelmat syyskuulle 2017:

Budjetti 09/2017

Hieman tuo vaatinee selkeyttämistä jotta kaikki menot ovat perusteltuja. Käyn tässä yksitellen nämä läpi ihan varmuuden varalta ja itselleni pelisääntöjä samalla kerraten.

Tuloja lasken arviolta tulevan 2300€. Olen pitänyt tähän mennessä yhden tai kaksi palkatonta päivää per kuukausi ja palkkanauha on näyttänyt 2200-2300€ lukemia, joten järjellä ajatellen syyskuussa pitäisi tulla suurempi tili koska en aio pitää ainuttakaan palkatonta vapaata tulojen maksimoimiseksi. Jos palkkaa tulee yli tuon 2300€ niin ylimenevä osuus käytetään puskurirahaston paikkaamiseen.

Sijoituksiin haluan laittaa edelleen samat 300€ kuin aiempinakin kuukausina. 10k€ rajapyykki on niin lähellä etten malta pitää välikuukautta ellei ole aivan pakko :D Säästötilille olen taas laittanut Nordean verkkopankissa automaattisiirron joka siirtää tilipäivänä 50€ verran syrjään käyttötililtä. Tällä paikataan pahoin runneltua hätävararahaston saldoa joka taitaa tällä hetkellä olla jossain 550+200€ luokassa kahteen pankkiin jaettuna.

Asuntolainan korot ja lyhennys on vakiot, niihin en voi vaikuttaa pienentävästi. Asumiskulut sisältävät vastikkeen 160€ ja sähkölaskun jolle budjetoin syyskuulle 60€, toivotaan ettei yllätyksiä tule.

Harrastuksiin menee kuntosalijäsenyys 48€ ja harrasteauton hallipaikkamaksu 50€, niihin en myöskään tällä aikataululla pysty vaikuttamaan.

Ruokaan on mennyt vuoden keskiarvoa seuraten yllättävän vähän rahaa, vajaa 260€/kk. Pistän ruokamenot kuriin ja syyskuun ajan tyhjennellään pakastinta, syödään maitorahkaa ja tonnikalaa :) Jottei ruokahommat menisi ihan liian totiseksi niin varaan kahvilla käyntiin ja ex-tempore eväisiin 20€.

Asunnon remontttikuluja ei pitäisi olla enää näköpiirissä, mutta aina niitä jostain tulee.Sama koskee autojani, niihin varaan siis 50+50€ kuukaudelle. Varsinkin talon remonttihommissa tuo 50€ on tätä mennyttä vuotta katsoen ihan utopistisen pieni summa :D

Polttoaineeseen varaan 80€ eli luvassa lienee muutama fillarireissu töihin ja takaisin. Viikossa työmatkoihin menee 125km ja kuukauden neljässä viikossa siten 500km. Jos pyöräilen vaikka kerran viikossa eli 100km kuukaudessa tarkoittaa se 20% pienennystä polttoainelaskuun.

Viihteellä en aio käydä ellei joku muu maksa, hierojalle olen pystyssä edellisen kierroksen maksun ja vihottelevan alaselän takia täytynee syyskuulle ottaa yksi keikka joten sinne menee 70€. Lahjoihin ei olisi pakko laittaa euroakaan, mutta veljenpojalle laitettu jo tavaksi muodostunut 20€ pysyy ohjelmassa ja yhdet synttärit ovat lisäksi tiedossa. Tässä kohtaa voisin olla itsekäs ja käyttää kaiken vain oman talouteni hoitamiseen, mutta kitupiikin ei liene tarvitse olla tässä maailmassa täysin itserakas mulkku? :D

Veroja ei ole tiedossa, puhelinlaskuun budjetoin 30€ (liittymä menee vaihtoon syksyn aikana jotta lasku saadaan pienemmäksi), palvelumaksuja menee molemmista lainoista 2,3+2,3€ jotka tuossa on näköjään pyöristyneet 5€ summaan.

Listan lopuksi varaan "muihin menoihin" 50€. En tiedä mitä tuo pitää sisällään, mutta sinne on kirjattu aiemminkin joitain menoja joten pidetään se nyt listalla...


Lainasuunnitelma



Jäljelle jää siis listan väreillä merkatut kohdat Visa ja Aktiiviraha. Laskujen mukaan palkasta pitäisi jäädä yli 682€ jonka suunnittelen kippaavani täysimääräisenä lainoihin. Visan ja Aktiivirahan yhteenlaskettu summa on 1351,28+538,95 = 1890,23€.

Koska Aktiivirahan korko on noista paljon suurempi, 3,68% verran, kohdistuu kaikki mahdollinen siis siihen. Onnekseni voin ilmoittaa, että käytettävissä oleva rahamäärä 682€ riittää tappamaan tuon Aktiivirahan luoton täysin! Aktiivirahan tappaminen tarkoittanee lainamäärän ja pienen jäännöskoron maksamisen muodossa noin 540€ summaa. Sen jälkeen Visasta pitää maksaa minimissään vähimmäiserä 80€ eli käytettäväksi jää vielä 682€-540€-80€ = 62€.

Tuo kyseinen 62€ säästetään käyttötilillä kuun viimeiseen päivään asti ja jos olen pysynyt budjetissa niin lyhennän sillä summalla Visaa jolloin Visan lyhennykseksi muodostuu Syyskuulle 142€. Jos taas budjettini kusee urakalla joudun varmasti käyttämään tuon 62€ sen paikkaamiseen jottei tule tarvetta turvautua Visaan ennen lokakuun puolessa välissä koittavaa seuraavaa palkkapäivää.



Tällaiset suunnitelmat täällä tällä kertaa. Tietysti voisin pistää avopuolison maksamaan isomman osan asumismenoista ja ruoasta kuin tähän asti olen tehnyt, mutta meillä on tähän asti ollut jako jossa minä maksan asumisen, omat laskuni ja oman osani ruokamenoista joten katsotaan nyt kuinka käy kun hoidan asian itse. Jos homma menee kohtuudella eikä vanne ala kiristää liikaa päätä niin voisin harkita samanlaista pihistelykuuria vielä esimerkiksi marraskuulle tai heti ensi vuoden alkuun tammikuulle :)


Update: Heti kirjoittamisen jälkeen pamahti IFiltä viesti kotivakuutuksen uudesta maksukaudesta. 80€ suuruinen lasku siis odottamassa, eräpäivä 10.10.2017. Tuon osalta pitää miettiä että maksanko sen hasardilla pois nyt ennen syyskuuta vai ihan yhtä pahalla hasardilla vasta lokakuun alussa :D

3 kommenttia:

  1. Muiden budjetteja on mielenkiintoista lukea :)

    VastaaPoista
  2. Älä nyt sentään matoja ala syömään hyvä mies! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran aikaa edellisestä mato-onkireissusta, että en varmaan ees löytäs matoja vaikka pannulle niitä mieli tekiskin :D

      Eiköhän tässä mennä ihan tonnikalalla, riisillä, kanalla ja rehuilla kuukaus. Uskosin, että tuosta 250€ ruokalaskusta voi karsia ihan helvetisti kunhan keskittyy puhtaaseen ja energiapitoseen sapuskaan ja jättää ne hötöt kauppaan :)

      Poista