sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Perintöriidat

Mietin kauan kirjottasinko asiasta vai en, mutta pakkohan se on purkaa ajatuksiaan, kenties jollakin on jopa samankaltaisia kokemuksia.

Tässä tapauksessa siis asiat on hoidettu miten kuten perikunta on saanut pesänselvityksen yhteydessä sovittua. Ei niin hyvin keskenään toimeen tulevat lapset kinastelevat keskenään kuka hoitaa mtäkin asioita ja leski & muu suku siinä välissä ovat sitten helisemässä. Muutama tuntuu tietyllä tavalla ajavan vain omaa etuaan, osa sitten taas yrittää pysyä kärryissä mukana ettei joudu viilatuksi linssiin. Kaikesta tekemisestä pitäisi saada toisilta yhtä suuri panostus tai itselle kultaa ja kunniaa, lähimmäisen auttaminen silkasta auttamisen ilosta ilman muita ajatuksiahan pitäisi olla itsestään selvä asia tällaisessa tapauksessa? No, voin sanoa ettei se niin ole. Tuskin muissakaan riitatapauksissa.

Kuulostaako tutulta? Miksi helvetissä asiat menevät vaikeaksi aina kun joku kuolee ja tulee aika jakaa hänen omaisuutensa ihmisille joilla ei periaatteessa ole osaa eikä arpaa sen muodostumiseen? Miksi kytevät riidat leimahtavat tässä vaiheessa kun joku voisi olettaa että kuolema yhdistää ja saa miettimään elämän rajallisuutta sekä riitelyn turhuutta?

Tilanne on nyt tässä tapauksessa sellainen, että mitään ei käytännössä saa tehdä ilman koko porukan suostumusta, ei edes teelusikkaa luovuttaa jollekin tuttavalle vaikka se tuntuisi leskestä oikealta teolta. Suku on jakautunut laajalle alueelle Suomea ja lähimpänä asuvat vaativat kauempana asuvia hoitamaan samoja asioita kanssaan kuten esimerkiksi pesän pankkiasioita tai ruokaostoksia ynnä muita lesken menoja. Kuitenkaan kukaan ei ole uskaltanut vaatia ositusta ja jakoa vaan jostain syystä torailevat keskenään ja toistensa selkien takana kuitenkin oman osansa hoitaen.

Ositus ja jako on tietysti tällaisessa tilanteessa yleensä se viimeinen niitti joka katkoo ihmisten välit, mutta onko se sittenkään huono asia jos ongelmat ovat jo kärjistyneet? Oikeuden kautta tehtynä kuolinpesän jakaminen tulee kalliiksi, mutta kuinka paljon siinä lopulta säästää omia hermojaan, aikaa ja kenties jopa rahaakin kun antaa ulkopuolisen tehdä asian puolueettomasti ja samantien. Lesken asemaanhan tuo ei vaikuta, koska asumisoikeus yhteiseen asuntoon/taloon pysyy elämän loppuun saakka. Voi kenties olla hänellekin helpotus jos ei tarvitse taiteilla jälkeläisten kanssa jotka eivät tule keskenään toimeen?

Miten itse ratkaisisit asian? Kommentit ja mielipiteet kaikista perintöasioista otetaan erittäin mielellään vastaan :)

2 kommenttia:

  1. Kokemuksesta, läheltä 3 perinnönjakoa seuranneena, voin antaa pari vinkkiä. Älkää ikinä lähtekö yhdessä kotitilan rakennusten omistajaksi. Lopulta jossain vaiheessa toinen haluaa rempata ja toinen ei jne. Riita on kohta valmis. Metsää voi ehkä maksimissaan yhdessä omistaa. Jako tehkää mahdollisimman pian, olen nähnyt kuinka kuolinpesää ei jaeta vuosiin ja lopulta siinä on osallisena perillisten perillisetkin. Saman pöydän ääreen vain ja ainoastaan perinnön saajat, muut ulos jos yrittävät pyrkiä paikalle. Yhdessä keskustelu, kuka haluaisi mitäkin siis toiveet. Helpoin on pyytää ulkopuolinen arvio omaisuudesta ja sen jälkeen halukkaat voivat pitää suljetuin kirjekuorin tarjouskisan esim. Kotitalosta. Se joka haluaa rakennuksia tai muuta maksaa pesän muille osakkaille tasinkoa vaaditun verran. Raha on nimittäin helpoin jakaa. Jos ei homma onnistu, niin heti vaatimus pesän jakamisesta ja ositus käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näkemyksestä, aika lähellä omaa käsitystäni miten asiassa pitäisi edetä. Näillä henkilöillä on tässä tosin välit ilmeisesti siinä pisteessä, että voi olla helpompi laittaa suoraan lakimies asialle joka tekee sen ehdotuksen. Maksaa enemmän, mutta jos ei keskenään saa kaikille kelpaavaa tasapuolista jakoa hahmoteltua niin nopeasti kääntyy halvemmaksi vaihtoehdoksi säästäen kaikkien aikaa ja hermoja.

      Poista