torstai 3. joulukuuta 2015

Asuntolaina nro1 maksettu!

Mitä tähän nyt sanoisi. Veronpalautuksia tuli viime yönä pari sataa muistamaani enemmän eli 1350€. Ensin laitoin ylimääräisen 200€ hätävararahaston puolelle jonka jälkeen laitoin kylmästi asuntolainaan loput 625€ mitä siellä vielä oli saldoa jäljellä. Olen nyt siis vain yhden asuntolainan "omistaja".

Tunne on melko epäuskoinen. Toisaalta asia ei tunnu miltään, toisaalta olo on kuin pikkulapsella karkkikaupassa kahden kilon säkin ostettuaan. Odottaa innolla mitä sillä karkkimäärällä kotiin päästyään tekisi. Vaikka toinen asuntolaina on vielä yli 50 000€ lukemissa niin kaiken kaikkiaan olo on huojentunut ja luultavasti koko tilanne iskee päälle vasta vuoden alussa kun huomaa miten lainan poistuminen vaikuttaa käteen jäävän rahan määrään.

Sitten hieman numeroita, tai ennemminkin säästölaskelmia ennenaikaisen maksun vaikutuksista. Oikeasti tuon lainan saldo olisi tällä hetkellä  vajaa 6280€, maksuaikataulun mukaisesti mennessä laina olisi kuitattu 15.1.2018, olen siis kuukauden päälle kaksi vuotta etuajassa. Lainan laskutuspalkkioissa säästin siis 2,5€*25kk=62,5€.

Korkokulut viimeisen parin kuukauden aikana olivat mitättömät, mutta jos oikein laskin Excel-taulukossani niin kokonaissäästö korkokustannuksista on 71,2€, tästä en tosin ole aivan sataprosenttisen varma, mutta uskoisin lukeman pitävän paikkansa. Yhteensä säästin siis 133,7€ maksamalla lainan kaksi vuotta etuajassa pois. Eihän tuo paljon ole näiden olemattomien korkojen aikana, rapiat päälle 5€ kuukauteen, mutta toisaalta tuo vitonen on 10% esimerkiksi projektiautoni hallipaikkamaksusta, huonomminkin voisi olla :)

Asumismenojen muutos


Kuukausittaisiin asumismenoihin tuo vaikuttaa erittäin radikaalisti. Kun tällä hetkellä olen maksanut asuntolainoja pois noin 1000€ kuukaudessa, 150€ yhtiövastiketta ja 50€ sähköä niin tämän muutoksen jälkeen tuosta summasta tippuu se 600€ pois eli asumismenot putoavat karkeasti 50%. Jos haluaisin tiputtaa toisen asuntolainan maksumäärän suunnitelman mukaiselle tasolle niin pudotusta tulisi vielä 50€ enemmän. Tähän liittyy myös muutto saman katon alle tyttö/naisystävän kanssa jonka myötä sovittiin, että laina jää edelleen minun hoidettavakseni ja hän maksaa vastikkeen+sähkön, yms menot. Voi olla karu herätys alkuvuodesta kun huomaa ylimääräistä rahaa jäävän tilille jokaisen tilipäivän yhteydessä.


Nyt sitten pitää miettiä miten käyttäisi tuon lopun veronpalautuksista. Säästöhommat ja asuntolaina on kuitattu ja jäljellä on vielä 525€. Visalasku on tulossa johon tuo summa uppoaisi kevyesti, toisaalta myös astianpesukone on vielä ostamatta kun vanha lähti liian suuren kokonsa vuoksi keittiöremontin yhteydessä parempaan käyttöön. Onneksi asialla ei ole kiire, mutustellaan nyt tätä lainatilannetta ensin pari päivää.


Mihin sinä käytit veronpalautuksesi?

4 kommenttia:

  1. Onnittelen!
    Velattomuus on todella mukava tunne, jonka harva enää kokee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka täysvelattomuuteen on vielä matkaa niin voin vaan kuvitella sitä fiilistä kun tää välietappi jo aiheutti näin levollisen olon :)

      Poista
  2. Onnea! Varmasti vapauttava saavutus! Voit vaikka alkaa snowballing tyyliin lyhentämään nyt tuota ainoata asuntolainaa, niin sekin on maksettu jo pois ennenkuin huomaatkaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä vaiheessa ois tosiaan helppo vetää lumipallona kaikki isompaan lainaan, asumiskustannustenkin jakaantuessa kahdelle hengelle tuo 53k olisi kenties mahdollista tuhota alle viidessä vuodessa.

      Taidan kuitenkin ensin keskittyä sijoittamiseen, houkuttelisi kovasti sellaiset 200€ kuukausittaiset osingot jolla maksaisi harrastukset oikein sopivasti :)

      Poista