Lyhyt listaus tällä kertaa tammikuun (epä)onnistumisista.
Tulot: 2434,89€ ja menot 2098,31€ joista kertyy tuloksena +336,58€ plussaa eli 86,58€ paremmin kuin joulukuussa. Tuloissa on mukana 99,89€ maksunpalautusta vakuutusyhtiöltä josta en keksi millään mistä hyvästä sen sain, liittynee kotivakuutuksen kilpailuttamiseen ja siirtämiseen toiselle firmalle.
Menojen jakautuminen:
Tuossa on nyt listattuna kaikki mitä verkkopankista löytyi. Esimerkiksi S-Pankin säästötilille laitettu 100€ tai S-Pankin ruokatilille laitettu 150€ eivät ole "menoja" koska ne ovat itsellä vieläkin käytössä tavall tai toisella, mutta laitoin ne kuitenkin jotta näen itse piirakasta miten iso osa rahoista menee minnekin.
Ihan vuoden alussa suunnittelin hieman tämän vuoden tavoitteita joissa mainittiin muun muassa polttoainelaskun pudottaminen alle 150€/kk, ruokalaskun pudottaminen alle 200€/kk ja ruokien maksaminen S-Pankin tililtä. Noh, bensalasku jäi reilusti alle eli mission accomplished tammikuulta, ruokalasku taas täysin penkin alle.
Ruokalaskusta uhosin tekeväni Excelin johon kirjaan kaikki ostokset. Jaksoin tehdä listausta kaksi viikkoa jonka jälkeen siirryin majailemaan tyttö/naisystävän luo loppukuukauden ajaksi joten listaaminen jäi. Kahdessa viikossa kulutin ruokareissuilla rahaa noin 110€ joista 40€ meni energiajuomiin, limsaan, hätäeväisiin ja muuhun paskaan. Tuosta 349,97€ ruokalaskusta on siis siivottavissa kaiken järkeilyn mukaan 150€ helposti kunhan vain saisin motivaatiota jättää kaiken turhan ja loputkin epäterveelliset paheet pois!
Tällaista tällä kertaa. Miten tammikuu meni muilla, lähtivätkö Uuden Vuoden lupaukset lentoon vai tyssäsivätkö ne alkumetreillä? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti