perjantai 4. toukokuuta 2018

Talous 04/2018 - Osinkoja & palkankorotus


Kuukausi taas rullattu eteenpäin ja nyt näyttää vakavasti siltä, että pyörät ovat lähteneet pikku hiljaa pyörimään. Ensinnäkin huhtikuu oli osinkojen valossa "sijoitusurani" paras tähän mennessä, eihän tuo noin 120€ vielä paljoa ole, mutta jostain on aloitettava :)

Toiseksi työnantaja palkitsi työntekijät viime vuoden hyvästä tuloksesta kivalla pikku bonuksella henkilökohtaiseen hyvinvointirahaan. Sellainen mukava +50% korotus vakiosummaan joka menee omalta osaltani suoraan kuntosalimaksuihin koko summan kattaessa näin ollen neljäsosan koko vuoden salimaksuista.

Kolmanneksi sain viime viikolla ilmoituksen palkankorotuksesta joka tuli huhtikuun osalta takautuvasti maksuun nyt maanantaina juuri ennen vappua. Korotus ei ole suuren suuri, vajaa 90snt tunnilta, tuntipalkan ollessa jo ennestään reilusti yli 20€, mutta symbolisesti tuo oli ihan kiva ele. Olisin toivonut korotusta tietysti jo paljon aikaisemmin kun työuraa on kuitenkin jo kahdeksan vuotta takana samassa firmassa, mutta se otetaan mitä saadaan :D Kuukausitasolla korotus nostaa käteen jäävää summaa noin 90-100€ verran, vuositasolla siis 1100-1200€, miinus pieni veroprosentin tarkistus jonka joudun tekemään korotuksen vuoksi.

Kaiken kaikkiaan kuukausi oli siis erittäin positiivinen. Visakisan tyhjennettyä käyttökassan ja säästötilit maaliskuussa, oli huhtikuu muutenkin vähän normaalia "taloudellisempi" kuukausi. Pidemmittä puheitta siis kuukauden plus-miinus-nolla:

04 / 2018
Tuloja oli aika mukavasti huhtikuussa. Palkkaa sain siis korotus huomioiden vajaan 2400€, pidin myös yhden vai kaksi palkatonta vapaata joten summa on kova. Tein yhteen tietokoneeseen kovalevyn vaihdon ja käyttöjärjestelmän palautuksen josta sain vaivanpalkkaa muutaman kympin+osien hinnan, ne näkyvät luokassa "muut" (osien hinta näkyy menoissa Elektroniikan kohdalla). Osingoissa euroja 109€ verran, dollareita onnettoman vähän ja Ruotsin kruunuja pari sataa.

Menoissa muutama erikoisuus. Säästötilit paisuivat yli 200€ verran, ruokaan meni aika muhkea 430€ joka selittyy tehdyllä lomareissulla ja grillikauden alkamisella. Ostin vihdoin ja viimein projektiautooni kaksi uutta rengasta sekä kunnolliset autonpesuvälineet jonka vuoksi autoihin meni 300€, polttoainesarake nelinkertaistui tehtyjen lomareissujen vuoksi.


Kaiken kaikkiaan positiivinen kuukausi. Säästöön sain sullottua 11% tuloista ja kassavirta näytti 555€ verran ylimääräistä kun jätän sijoituksiin&säästöön laitetut rahat pois menosarakkeesta. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää, katsotaan miten hommat etenee  :)

2 kommenttia:

  1. Täytyisi itse palata tuollaiseen tarkkaan kirjanpitoon menoista. Helpottaisi ymmärrystä mitä ja mihin kuluu :) Hyvä boogie päällä! Onnittelut bonareista, ne on aina mukavia uutisia!

    VastaaPoista