keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Talous 6/2017 - Tasaista alavirettä


Lomarahoja leikkasivat 30% joten sieltä ei apua tullut, otsikon mukaisesti siis hieman heikoilla jäillä mennään tällä hetkellä. Sijoituksiin menee rohkeasti edelleen se 300€, mutta hätävaratileillä on tällä hetkellä yhteensä vain joku 200€ eikä puskurin kasvattaminen taida onnistua heinäkuussa muiden menojen takia. Kesäkuussa mentiin kuitenkin seuraavanlaisella pröystäilyllä:

Tuloja ihan kohtuullinen 3366€ ja menoja 325€ vähemmän. Tulojen puolella oli Nokian ja Coca-Colan osinkoja hurjat 15€ verojen (30%) vähentämisen jälkeen. Sieltä niitä pikkuhiljaa alkaa tipahdella, katsotaan tosiaan loppuvuoden aikana mitä tavoitteita pitäisi ensi vuodelle asetella :)

Sijoitukset ja säästöt pois lukien plussalle jäätiin ihan mukavasti 740€ säästöprosentin ollessa 12% tienoilla.

Menoissa olikin sitten kesäkuussa aika reilusti ilmaa, oikeastaan aivan helvetisti. Asumisen puolella maksoin kesäkuussa myös heinäkuun vastikkeen jotta pääsen jatkossa siihen, että voin maksaa seuraavan kuun vastikkeen pois jo edellisen kuun palkkapäivänä 15.pv. Maksoin kesäkuun alussa siis kesäkuun vastikkeen ja kesäkuun 15.pv maksoin heinäkuun vastikkeen, heinäkuussa maksan 15.pv kohdalla elokuun vastikkeen ja niin edespäin. Helpottaa omaa laskujen seurantaani kun saan "nollattua" laskutilanteen aina heti palkkapäivänä eikä tarvitse maksella mitään siellä kuun alussa jossa rahat alkavat olla jo vähissä.

Ruoka- ja eväskulut olivat viikon lomasta johtuen oikein mukavan alhaisella tasolla. Viikon loma toisaalta tarkoitti remonttikulujen kasvamista koska oli kivasti aikaa rakentaa takapihaa uusiksi. Uuden porakoneen kävin hakemassa K-Raudasta hintaan 340€ koska aitatolppia ei saanut johdollisella koneella oikein tehtyä kauempana sähkölähteestä. On tosin maksanut hintansa jo takaisin moninkertaisesti pihatöitä tehdessä :)

Visaa lyhensin 500€ verran kesälomarahoista ja muiden menojen puolelle tuli 350€ ylimääräistä kun ostin "uuden" kannettavan tietokoneen. Oikeasti se on siis käytetty yrityskone, mutta päädyin tehdasuuden sijaan tuohon koska yrityskoneet ovat tehokkaampia ja varusteiltaan parempia kuin markettien perusläppärit. Tuolla on tarkoitus saada projektiauton moottorinohjaus hyrräämään ja säädettyä ennen katsastusta, vanhasta läppäristä loppui teho pahasti kesken kyseisessä hommassa.




Sellaista täällä siis. Toivon kovasti että heinäkuu tulee olemaan parempi, mutta toissapäivänä ostettu uusi jääkaappi tarkoittaa loppuvuodelle 120€ kuukausittaista lainalyhennystä ja postilaatikossa odotti eräs odotettu lasku joka kuitenkin yllätti suuruudellaan, sen kuittaamiseen menee reilusti yli 500€ heinäkuussa. Voi olla, että joudun pariksi kuukaudeksi luopumaan Nordnetin sijoitusohjelmasta  jotta saan puskurivarannot takaisin sinne tonnin paremmalle puolelle. Katsotaan kuun puolessa välissä kuinka käy. Onneksi Visalla on nyt taas yli 50% saldossa varaa jotta ei tarvitse ihan kynsiä syödä :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos, että jaat tulot/menot -taulukon, saa aina miettimään omaa taulukkoani uudelta kantilta.

    Analysoituani kululistasi ihmettelen suuresti miksi sinulla on remonttilaina ja samaan aikaan sijoitat? Todennäköisesti lainasi korko on huomattavasti suurempi kuin todellinen tuotto-odotus, eikö? Viimeistään silloin, kun ottaa huomioon, että maksat jo kertaalleen verotetulla tulolla lainaa. Youtubeen Dave Ramsey baby steps, niin siinä helppo ohjenuora mitä tarkoitan :) Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve,

      Alkuvuodesta on tullut joku säädös joka estää remonttilainan ja asuntolainan yhdistämisen. Vaihdettiin pankkia tuossa aiemmin ja samalla haluttiin tehdä kylppäriremontti niin Nordea ei voinut antaa asuntolainaa enempää kuin Danskesta siirtynyt laina oli, vaan siihen piti ottaa rinnalle remonttilainan nimellä kulkeva kulutusluotto. Kuitenkin se on käytännössä samoilla ehdoilla kuin asuntolaina, korkoa sillä on 12kk Euribor + 1% marginaali eli tällä hetkellä kokonaiskorko on alle 1%. Vaikka sijoitussalkun tuotto ei tällä hetkellä huimaa päätä parin laahaavan yrityksen takia, niin silti sen tuotto on kovempi kuin tuon lainan korot :)

      Poista
  2. Aika makiat tulot. Menotkaan ei oo niin isot kun poistaa oikeasti säästöt kuten sijoittamisen, säästämisen säästötilille, asuntolainan lyhennyksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kerran vuodessa tulot pomppaa kivasti lomarahojen takia, vaikkakin tänä vuonna hiton paljon vähemmän mitä aiempina vuosina. Säästöprosenttikin ois kova jos laskisin asuntolainan lyhennyksen siihen mukaan, mutta olen tarkotuksella sen erottanut puhtaaksi kulueräksi ja vertaan sitä vuokralla asumiseen. Asunnon arvolla kerrytetty varallisuus kun ei ole kovin helposti realisoitavissa :)

      Poista