perjantai 7. lokakuuta 2016

Syyskuun 2016 tulot ja menot

Hieman myöhäisellä aikataululla sain vihdoin Exceliin kirjattua syyskuun tuloksen. Alan olla pikkasen epätoivonen menojen kuristamisen suhteen kun tuntuu että tili kolkuttaa nollaa jo kaksi viikkoa ennen tilipäivää eikä menot lopu millään. Keittiölaina on maksettu pois jo viime kuussa, toinen asuntolaina vapautti jo viime vuoden puolella useamman satasen ja silti tuntuu rahojen katoavan jonnekin :D

Pidemmittä puheitta:




Ei tuossa nyt mitään maata mullistavaa ole, vaikka pahalta vaikutti niin jäin kuitenkin kirjanpidon mukaan lopulta 230€ plussan puolelle! Ainoat normaalista poikkeavat summat ovat vaatteisiin uponnut reilu satanen ja yksityislääkärin maksu 90€. Muuten ihan peruskauraa, vakuutuksia tosin oli tässä kuussa autovakuutuksen vakuutusyhtiön vaihdon takia enemmän kuin normaalisti, kotivakuutus+autovakuutus vuodeksi eteenpäin 207,72€ eli ei paha. Tuosta on vielä mahdollista nipistää pari-kolmekymppiä lähiviikkoina kun saan kilpailutettua kotivakuutuksen loppuun...

Kerran käytiin ulkona syömässä jonka takia eväskulut olivat syyskuussa 124€, vastineeksi sitten taas ruokalasku on ollut nyt pari kuukautta normaalia pienempi, "vain" 304€ tässä kuussa, outoa sinänsä koska punttisalihommiin liittyvä 'massakausi' on nostanut ruokahalua ja ruokamenekkiä huomattavasti kesään verrattuna. Harrastemenot kasvoivat normaalista 20€ verran kun tilasin uuden tuhannen palan palapelin pimeiden syysiltojen ratoksi, se tosin tuli valmiiksi eilen joten uutta joutunee kohta jo alottelemaan enenn kuin saa edelliselle edes kehyksiä hankittua. Mutta välttyypähän Salvador Dalien ja Picassojen ostamiselta :D


Yhteenveto:

Tuo säästöprosentti pitäisi saada nostettua sinne lähemmäs 50% tienoille, nyt se on jumittunut jo liian pitkäksi aikaa tuohon 30% ympäristöön. Katsotaan mitä asialle saan loppuvuoden aikana tehtyä ja millon tuo toteutuu, varsinkin nyt kun olemme käyneet katsomassa potentiaalisia taloja oman ostamista ajatellen.


Kuinka muilla on syksyn pimeät illat sujuneet talousasioissa? Toivottavasti paremmin kuin itselläni :)

4 kommenttia:

  1. Ei sinullakaan pöllömpi kuukausi ollut. Itselläkin oli syyskuu ihan hyvä mutta lokakuuta "rasittaa" muka ulkomaanmatka =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailuun saa aina tuhlata, säästäjän pääkoppa tarttee lepoa aika ajoin :D

      Poista
  2. Muista, että 30%:kin olisi monelle huipputulos! :)

    Taloa ostaessa kannattaa miettiä tosi tarkkaan, mistä haluaa maksaa ja mistä ei. Eli kattoa rohkeesti loma-asunnot, purkukuntosena myytävät, niissä ei välttämättä edes ole mitään vikaa, ulosottohuutokaupat jne. Voi löytyä helmiä kun on huonot ajat nyt.

    Minä ja avokki ostettiin "kehyskunnasta" lähes satavuotias talo ja ihan 2t rempalla päästään. Mukavuuksia puuttuu, mutta niidenkin kohdalla mietittiin tarkkaan, mistä halutaan maksaa ja mistä ei. Lisäksi tingattiin hyvin paljon alle pyynnin, oli ollut kauan myynnissä varmaankin juuri hinnan takia, ja vesiasioiden. Meille hinnaksi tuli 65 t, minulta ei ensiasunnon ostajana mene edes varainsiirtoveroa tuosta 32,5t:sta kuin siltä osalta, joka tontista ylittää hehtaarin (vai mikä se määrä oli, ja onko se nyt sitten että mikä ylittää puoli hehtaaria kun kyse on vaan mun osuudesta). Vedet ja viemärin sais yht. reilulla kymppitonnilla, tarkkaa summaa en muista, mutta siitä en oo valmis maksamaan kun mun yrityksessä ne tuottaa niin paljon paremmin kuin paskaviemäriin sijotettuna. Kantovesitaloudessa ei myöskään tarvii miettiä mitään jätevesiasetuksia tms.

    Mies urputtaa että kallis oli, samanlaisen ois muualta Etelä-Suomesta saanut puolella tuosta hinnasta ties mitä olisi Virosta saanut ja elämisen hinta, sehän myös seutua valitessa ois hyvä huomioida. Tuo kaikki on ihan totta. No, mä halusin tänne kun oli tuttua seutua ja tukiverkkoa, niin maksettiin sitten sijainnista ja näillä mennään. Vaik oli tää munki mielestä kallista ku en ois tarvinnu taloa, avokki vaan halus asuu etelämpänä niin tämä oli kai järkevää tähän tilanteeseen. Toisaalta oon kuullu kommenttia että "tontin/rakennuspaikan hinnalla meni", no, oon eri mieltä, oli tämä nyt sentään useemman vuoden myytävänä. Nyt sitten maksan lainaa 270 € suuruisella opintotuella, yritys tuo vähän siihen päälle ruokaan yms. käytettäväksi (teen firmalle isoja hankintoja niin tulo jää opintotuen rajoja pienemmäksi), ja mies on työtön, tuloton, rahaton ja onneksi velaton. :D :D

    Millasta paikkaa ootte kattelleet?

    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä nuo omatkin ajatukset on tässä viikonlopun aikana selkiytyneet kun olen hoksannu tuon, että lainanmaksun kanssa säästöt on kuitenki koko ajan kasvamaan päin :)

      Kantovesi on aika extreme-valinta tänä päivänä, ei monesta eikä ainakaan itsestäni olisi sellaiseen elämään :D Meillä hakusessa asunto jossa suurimmat remontit tehty (vähintään vedet, mieluusti viemärit sekä vesikatto). Budjetti on maksimissaan 180t€, mieluusti 150t€ alle. Pintaremonttia saa olla reilusti koska halutaan kuitenkin muuttaa edellisen asukkaan sisustusta ja henkisesti on helpompi repiä alas huonokuntosta tapettia kuin äskettäin uusittua silkkitapettia.

      Autotalli on vaatimuslistalla, saan projektiauton omaan talliin ja säästän 50€/kk, voin samalla alkaa tehdä muille autoremontteja joten mahdollisuus lisätuloihin muodostuu. Tilaa on oltava sen verran, että mahtuu pari omaa lasta ja avokki voi perustaa perhepäivähoidon, eli mieluusti 3mh+muut tilat. Samoin asunto tulisi olla alle 10km etäisyydellä työpaikasta/kaupungin keskustasta jollon voin fillaroida töihin ilman älytöntä ajankäyttöä, säästö polttoainekustannuksissa ja autojen kustannuksissa sellainen 150-200€/kk naamarilta. Noista kustannussäästöistä muodostuu helposti jo puolet kuukauden lainakustannuksista :)

      Noin niin kuin lyhykäisyydessään ollaan ajateltu, käytännössä tilanne voi muodostua myös erilaiseksi. Mutta asunnon hankinnalla ei onneksi ole kiire, katellaan kämppä jossa kaikki kohdat täyttyy eikä tarvitse tehdä liikaa kompromisseja mistään noista pääkohdista (kunto, sijainti, tila) :)

      Poista