perjantai 4. maaliskuuta 2016

Helmikuun 2016 tulot ja menot

Samalla vanhalla asialla jälleen kerran. Plussalle 330€ kaikkien menojen jälkeen jota voi pitää hyvänä tuloksena kun miettii, että kuukaudessa oli kaksi palkatonta vapaapäivää.

Danske


Tuloja helmikuussa 2600€ ja rapiat, menoja 2260€ ja rapiat.


Ei erikoisempia menoja. Jätin tässä varsinaiset summat pois koska eipä ne kenellekään kuulu tai ketään edes sen paremmin kiinnosta? Ruokaan meni taas tältäkin tililtä melkein satanen, johtuen tehdystä viikonlopun mittaisesta lomareissusta. Lahjoja piti ostaa parikin kappaletta, kenkäostoksilla kävin vajaalla satasella, lainasin 200€ jotka saan myöhemmin takaisin, apteekista jouduin hakemaan lääkettä ja maksoin illallislaskun kun käytiin syömässä. Melko peruskauraa kuitenkin kaiken kaikkiaan.

S-Pankki


Tuloja tänne 455€ omista siirroista, talouden toisen osapuolen ruokaosuudesta sekä bonuksista, menoja noin 477€.



Ei erikoisempia, parikymppiä meni siis enemmän kuin tilille ilmestyi rahaa, mutta onneks tuossa on puskuria tarpeeksi pientä heiluntaa varten.

Yhteenveto



Alkaa näyttää melko hyviltä nämä lukemat. Säästökertymä menee edelleen hätävaratilille kun en ole saanut aikaiseksi avata Nordnetin tiliä, asuntolainan prosenttiosuudet menoista ja tuloista näyttävät asettuvan mukavasti alle 20%. Näihin lukemiin on tulossa kuitenkin muutoksia viimeistään toukokuussa, niistä muutoksista ja hätävararahaston tilanteesta tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa.

2 kommenttia:

  1. Eikös asuntolainan maksukin ole periaatteessa säästöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa kyllä, se ei vaan tuota samalla tavalla kuin varsinainen säästäminen. Mielestäni vasta kun laina on kokonaan maksettu, niin voi sanoa sen tuottaneen silmin nähtävää hyötyä. Tietysti kun asuntolainan määrä pienenee niin vastaava summa on käytettävissä esimerkiksi sijoituslainan takaamiseen, jne.

      Olisihan tuo houkuttelevaa merkata säästöprosentiksi 35%, mutta tuntuu paremmalta eritellä asuntolaina erilleen muusta säästämisestä :)

      Poista