torstai 21. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 tavoiteseuranta - hätävararahasto kasassa

Noniin, niinhän siinä sitten kävi etten malttanut odotella tän asian kanssa normaalin maksusuunnitelman mukaan mentynä tiedossa ollutta neljää kuukautta. Pari viikkoa sitten oltiin siis säästötilin osalta vielä noin kolmentuhannen euron lukemissa. Palkkapäivänä viikko sitten meni 250€ kuukausittainen siirto, ja koska joulukuun 2015 aikainen verokortin muutos vaikutti vielä tammikuun tuloverotukseenkin antaen tonnin ylimääräistä normaaliin verrattuna niin maksoin tänään loput mitä säästötilin saldosta puuttui 4000€ summan saavuttamiseksi. Ensimmäinen vuoden 2016 tavoitteista on siis saavutettu!

Kuinka pitkälle 4000€ hätävara riittää


Pikaisella laskutoimituksella ja karkeasti pyöristellen viime vuonna menoja on ollut noin 1500€ kuukaudessa, otin tuossa huomioon että asuntolainaan menee normaalilla maksusuunnitelmalla nykyään enään alle 350€/kk. Tuosta 1500€ summasta voi vähentää vielä 150€ keittiön laskutuksen ylimääräistä lyhennysosuutta (perusmaksu on noin 150€/kk, olen lyhentänyt 300€/kk), 50€ auton hallipaikkamaksua josta pääsen eroon heti jos löydän autolle ilmaisen säilytyspaikan, 48€ punttisalimaksua josta pääsen eroon kuukauden irtisanomisajalla, ruokalaskusta 300€ voi vähentää 100€ jos oikein paha kuukausi osuu kohdalle, jne. 

Jos lasken vain täysin pakolliset menot niin lista on about seuraava:
  • -Ruoka 300€
  • -Asuntolaina&pankkimenot 350€
  • -Sähkö 70€
  • -Yhtiövastike 150€
  • -Automenot/muut kulkuvälineet 50€
  • -Puhelinlasku 25€

Jätin keittiön maksuosuuden tuosta pois koska se on ns. poistuva kulu ennen vuoden loppua. Yhteensä menoja siis noin 950€, pyöristetään tonniin pienen pelivaran saamiseksi. Listalta puuttuu tietysti myös lääkemenot, vaatteet, ynnä muut, mutta olen ollut aina huono shoppailija joten uskon noihin kohteisiin menevien rahojen olevan erittäin minimaalisessa osassa menoista. Kirpparit on myös keksitty joten tuskinpa suuria menoeriä kuukausittain tulee koskaan osumaan omalle kohdalleni.

Yllä olevan listan kohteista avopuoliso hoitaa ruokamenoista 50% sekä sähkön&yhtiövastikkeen joten oma osani on noin 650€. Neljä tuhatta euroa riittää siis noin puoleksi vuodeksi. Olen myös maksanut asuntolainaan tällä hetkellä päälle 2kk puskuria joten 2kk ajan voisin jättää lyhennykset tekemättä maksaen vain korot eli noin 60€/kk. Tuosta kertyy 290€/kk pelivaraa joka tarkoittaa kahden kuukauden puskurikertymällä vajaan kuukauden jatkoaikaa selviämiselle. Tavoitteenahan on maksaa asuntolainaa 400€ kuukaudessa joka kerryttää jatkuvasti sinne lisää puskuria. Vuoden lopulla toivon olevani tilanteessa jossa asuntolainaan on maksettu 6kk verran puskuria eli 290*6=1740€, joka taas tarkoittaisi vielä ylimääräisen kahden ja puolen kuukauden selviämisbudjettia.

Jos paska siis osuu tuulettimeen vuoden 2016 lopussa tai myöhemmin niin tuolla 4000€ hätävararahastolla ja asuntolainaan maksetulla puskurilla voisi selvitä tarvittaessa yli yhdeksän (9) kuukautta ilman yhteiskunnan tukia. Koska olen työttömyyskassan jäsen niin noin pitkälle venyvä kausi ilman mitään tuloja on nykypäivänä käytännössä mahdoton. Katson hätävararahaston siis enemmän kuin riittäväksi ja voin omasta mielestäni laittaa helmikuusta eteenpäin tuon hätävaraan korvamerkityn 250€/kk parempaan käyttöön :)

Tässä vaiheessa on pakko havahtua siihen mitä kaikkea voi saavuttaa kun seuraa rahavirtojaan oikeasti listaamalla kohteet kuukausittain. Kun aloittelin tätä julkista seurantaa vuoden 2014 loppupuoliskolla niin ylimääräisen rahan määrä tuntui olevan täysin mitätön, kaikki rahat olivat kiinni lainojen maksussa tai muissa "tärkeissä menoissa". Nyt kun vuoden 2015 aikana pääsin jyvälle asioista ja eroon ylimääräisistä menoista & kulutuksesta niin rahaa tuntuu tulevan kuvainnollisesti ovista ja ikkunoista, vaikka tulopuolen saldo on pysynyt samana. Mikähän tilanne mahtaisi olla jos asiaan olisi herännyt vaikka viisi tai jopa kymmenen vuotta aiemmin?


Paljonko Sinulla on hätävararahastoa, tai paremminkin kuinka pitkään olet laskenut selviäväsi sen turvin jos pahin mahdollinen toteutuu?

3 kommenttia:

  1. En ole koskaan tietoisesti pitänyt puskurirahastoa. Olen kuitenkin huomannut, että 3000 € tilillä pitää mielen tyynenä. Jos muu arki jatkuu normaalina, mutta vaikkapa auto hajoaa, saa sillä isommankin rempan tehtyä. Toisaalta jos tulisi vakava sairastuminen, sillä saisi lääkärikuluja yms. maksettua. Kolmannessa tapauksessa, jossa vaikkapa tulot katkeaisivat jostakin muusta syystä, saisin tuolla rahalla maksettua yhden vuoden yel-maksut firmalle, nuohoojalle maksettua (itse asiassa meillä on kyllä siihenkin välineet, joten voisi itse hoitaa senkin) ja lopulla saa ruokaa yhdelle hengelle pariksi vuodeksi, jos vähän pihistelee. Sähköt voi aina laittaa poikki, veden voi aina katkaista, vakuutuksiaan voi aina lakata maksamasta. Polttopuut ei lopu (paitsi tietenkin, jos se sairastuminen sattuu kohdalle) eikä katto pään päältä katoa mihinkään, kun talo ei pahemmin aiheuta kuluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sillä merkitystä ole pidätkö tietoisesti rahastoa vai käyttötilillä ns. henkistä alarajaa jonka alla olo tuntuu epämukavalta. Polttopuilla lämmittäminen antaa huomattavan hyödyn Suomessa talvisaikaan, itsekin harkitsen jatkuvasti olisiko 3000-4000€ perusteltu sijoitus varaavaan takkaan nykyisen rivariasunnon kohdalla. Säästöä tulisi karkeasti laskettuna 50-70€/kk neljältä talvikuukaudelta. Hintaansa se ei maksaisi alle vuosikymmenessä varmaan takaisin, mutta asumismukavuus huomioiden saattaisi olla fiksu hankinta, myös asunnon arvon kannalta :)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista