Noniin. Tässä sitä sitten ollaan. Palloa tarjotaan jalkaan ennemmin kuin myöhemmin ja avioehtoluonnos on rustattu sekä lainopillisen neuvonantajan kautta hyväksytetty. Ajattelin kuitenkin hieman kerätä ylös ajatuksia mitä tuo naimisiinmeno itsessäni operaationa herättää ja kysyäkseni hieman kokemuksia muilta taloudestaan enemmän kiinnostuneilta.
Ensimmäinen ajatus on semmoinen sekava "kääk / ei tästä hengissä selviä" tyylinen aivopieru jonka saa karkotettua ajattelemalla asioita muutaman minuutin. Mutta myönnettävä se on, vaikka miehenä olen tässä hommassa meistä kahdesta se asiat rennommin ja enemmän sillä hällä väliä-asenteella ottava, niin kyllä tuo päivämäärän lähestyminen alkaa jo kolkutella takaraivossa.
Paperimäärä ja byrokratia on onneksi omalta osaltani pieni, muutamaan lappuseen nimikirjoitus todistajien kera ja ilmestyminen paikalle. Tuntuu siltä, että tänä päivänä tuo naimisiinmeno on enemmän niitä vieraita varten kuin itse juhlaparia varten, itselläni ei tähän mennessä ole ollut mitään hinkua kirkkohäihin ja liityinkin kyseiseen instituutioon takaisin viime vuoden lopussa lähinnä siksi, että voin tehdä toisen erittäin onnelliseksi yhden päivän ajaksi kun haluaa leikkiä prinsessaa :D Katsotaan kuinka jäsenyyden käy häiden jälkeen, toisaalta voin kirkossa hyvin pysyäkkin taas pidempään kun viime aikoina on ollut pitkästä aikaa parempia uutisia kirkon tekemästä avustustyöstä. Tuota kautta pystyy osallistumaan hyvin auttamiseen eikä tarvitse miettiä muita avustuskohteita huonoa omaatuntoa hiljentääkseen.
Paperilapuista tärkein tässä pienen pienessä talousprojektissani on tuo avioehto josta on siis viimeistelty luonnos jo olemassa ja kelpuutettu. Vaikka koskaan ei pidä maalata piruja seinälle niin aina on oltava realisti. Maailmassa mikään ei enää ole varmaa ja tilanteisiin varautuminen ei maksa mitään vaikka toivookin kaiken menevän ruusuisesti sinne elämän päätyyn saakka.
Tällä hetkellä pohja on erittäin yksinkertainen. Paperi sisältää molempien tiedot, todistajien tiedot, jne asiat. Sen lisäksi siinä on tekstinä lakimiehen laatima:
"
Me allekirjoittaneet osapuolet...sovimme, että kummallakaan meistä ei ole avio-oikeutta toistemme omaisuuteen eikä mainitun omaisuuden tuottoon tai sen sijaan tulleeseen tuottoon..."
Muutama idioottimainen kysymys on mielessä joita en jaksa/ehdi Googlesta tonkimaan:
1. Tuolla edellä mainitulla poistetaan avio-oikeus omaisuuteen, sijoituksiin ja niiden tuottoihin. Mutta mitenkäs perinnöt joita on tulevaisuudessa tulossa meistä toiselle huomattavasti enemmän kuin toiselle? Tuossa puhutaan vain
omaisuuden tuotosta ja sen sijaan tulleesta tuotosta. Olen tässä kohdassa itse se ns. "takkiin ottava osapuoli", mutta koska haluan varjella nykyistä pikkuruista omaisuuttani ja velkataakkaani niin ihan jo reilun pelin nimissä haluan sulkea itseni ulos toisen saamista perinnöistä tulevaisuudessa. Vaikka hyvin suurella varmuudella asia on hoidettu jo aikoja sitten testamentin kautta jolloin avio-oikeudella ei ole toisen saamaan perintöön vaikutusta? Jätän noista tappelemisen sitten sille jälkikasvulle, elleivät ole yhtä fiksuja kuin isänsä ja kasvattavat omat varantonsa ilman perintörahoista haaveilemista :D
2. Ennen avioliittoa hankittu omaisuus. Onko se molempien omaa ilman avioehtoakin jos niistä on kauppakirjat olemassa kyseisen henkilön nimellä? Eli ennen avioliittoa hankittu, pelkästään toisen osapuolen nimissä oleva asunto tai ajoneuvo on omistajansa omaisuutta tilanteesta riippumatta niin esineen arvon kuin velkojenkin osalta?
3. Jos sijoitusomaisuus tuottoineen on rajattu avioehdossa pois listalta, niin kannattaako avioliiton aikaisia sijoituksia varten luoda varmuuden vuoksi silti toinen salkku? Ajatuksena tässä sama kuin ensimmäisessä kohdassa, eli jos paska osuu tuulettimeen niin ennen liittoa kasattu salkku on täysin omistajansa hallussa, ja avioliiton aikana kasattu toinen salkku on sitten se josta voidaan huonossa tilanteessa riidellä koska toinen on liiton aikana osallistunut talouden pyörittämiseen ja mahdollistanut sijoittamisen?
Vai meneekö se niin, että huonosti käydessä kaikki mitä olet elämäsi aikana hankkinut laitetaan jakoon jos ei niitä ole avioehdolla rajattu pois listalta? Autoista kissoihin ja televisioihin sekä niiden hankintaa varten otettuihin velkoihin?
Hienoja kysymyksiä joihin saisi varmasti ihanan byrokraattisen ja virkamiesmäisen vastauksen asianajajalta, mutta koska avioehto on hommaa helpottamassa ja pohdinta on enemmänkin teoreettista niin sen vuoksi ajattelin kerätä hieman vapaamuotoisempaa kokemuspohjaa netin suurelta yleisöltä :D
Ja jotta ei pääse unohtumaan, niin
Visakisa on edelleen käynnissä. Femmalla on ollut ongelmia omassa päässä niin annetaan hieman tasoitusta sitten tällaisella hidasteella täällä päässä :D