lauantai 22. huhtikuuta 2023

Puhelinmyynnistä

 Puhelinmyynti


Tuo kaikkien partateriä ja kalsareita tarvitsevan ihana työpäivän keskeyttävä pirauttelija. Tuttu aihe varmasti kaikille, ja tuli tarve vuodattaa hieman viime aikaisista kokemuksista.

Olen saanut tässä alkuvuoden aikana soittoja mm. ilmanvaihdon puhdistajilta, viemärikuvaajilta, aurinkopaneelikauppiailta,  kattofirmoilta, puhelinliittymiä myyviltä, kuin myös vakuutuskauppiailta. Jokainen on luvannut kuuta taivaalta, halvempia kustannuksia, ja parempaa palvelua kuin nykyinen tarjoaja. Jokaiselle näistä on ollut yhteistä, että haluaisivat tehdä sopimuksen/tilauksen suoraan puhelimessa. Miksi, sitä en tiedä, mutta aina voi arvailla.

Uutta hienoa 5G-kotinettiliittymää myyvät puhelinkauppiaat luovuttavat heti kuullessaan, että talossa on valokuitu. Aurinkopaneelikauppias kävi jopa tontilla, mutta kun kerroin etten tee sopimusta ilman vertailua muihin tuotteisiin, lähti melko nopeasti eikä ole palannut asiaan. Kattofirman edustaja kävi yläpohjassa ja kertoi kuinka siellä oli sitä tätä ja tuota pielessä, mutta seuraavan firman edustajan mukaan kaikki oli kunnossa. Viemärikuvaaja ilmotti näkemättä, että myös ne muoviviemärit voivat olla 30v iässä vaihtokunnossa. Paskon, mutta uskon, sanon minä näin maalaisjärjen voimin. Ilmanvaihdon puhdistaja lupasi lähettää tarjouksen kirjallisena, mutta ei ole näkynyt.

Ainut fiksu näistä alkuvuoden tarjoajista oli kotivakuutuskauppias, joka antoi harkinta-aikaa ja vertailtiin vakuutukset, sekä lähetti vakuutusehdot etukäteen, palaten asiaan kahden viikon kuluttua jotta ehdittiin miettiä asiaa riittävästi. Pisteet siitä.

Onko heille parempi, ettei potentiaalinen asiakas ehdi harkitsemaan ja vertailemaan, vaikka uudella tarjoajalla olisi perustellusti parempi tuote ja siten ns. hyvä tilanne? Vai onko oletusasenne se, että tarjottava tuote ei kestä vertailua, ja asiakas on taipuvaisempi välttämään vaihdoksesta aiheutuvaa vaivaa, vaikka nykyinen sopimus olisi muutaman euron kalliimpi? Vai eivätkö myyjät halua nähdä vaivaa soitella samalle ihmiselle parin päivän kuluttua uudelleen, kun asiakas on saanut harkittua asiaa?


Helppo ratkaisu jolla karsia käärmeöljykauppiaat

Olen päätynyt henkilökohtaisesti siihen, että pyydän jokaiselta kaupparatsulta tarjouksensa kirjallisena. Mukaan lukien yritysesitteen, jotta pääsen tutustumaan yritykseen. Tuo tulee aika nopeasti ajankohtaiseksi jos jotain palvelussa menee pieleen, ja vasta sen jälkeen pääset lukemaan Googlesta muiden kokemuksia kyseisestä firmasta.

Ymmärsin, että sopimuksia ei saisi enää edes tehdä puhelimitse, vaan sopimukset pitäisi uusimpien lakien perusteella lähettää aina kuluttajalle postitse hyväksymistä varten. Olenko aivan hakoteillä, ja onko tuossa jotain porsaanreikiä yrityksille hyödynnettäväksi?

Huono puoli tässä taktiikassani on, että 7/10 soittelijoista ei tuota kirjallista tarjousta sähköpostilla koskaan lähetä. Mutta jos kauppias ei jaksa tuon vertaa nähdä vaivaa kaupan toteutumisen eteen, niin jaksaisiko hän sitten kovin hanakasti noudattaa muitakaan palvelun tarjoajan velvotteita, joita sopimuksen perusteella heille kuuluisi? Tai jos tulee ongelmia ja olet yhteydessä asiakaspalveluun, niin mikä on tahtotila ratkaista asioita, jos jo tarjouksen kohdalla mennään siitä missä aita on matalin?

Kuluttajahan tuossa ei menetä yleensä mitään, en ainakaan minä ole menettänyt. Olemassa olevat palvelut voivat tietysti olla hieman kalliimpia, kuin puhelimitse tulevat uudet tarjoukset, mutta kuten todettua, niin jos ei myyjä halua/viitsi nähdä vaivaa kirjallisen tarjouksen vertaa, niin ollaan heikoilla vesillä jo heti alussa. Se muutaman euron kalliimpi nykyinen sopimus voi ollakin vaihtoehdoista kirkkaasti parempi.


Tällainen kevyt avautuminen tähän hätään. Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia, kohta saa jo siirtää lumikolat varastoon ja kaivella terassikalusteita talvisäilöstä :)

1 kommentti:

  1. Hei! Olen huomannut täysin saman ilmiön. Nykyään, kun karsin kaikkia houkutuksia, päätän puhelut aina asiallisesti heti alkuun. Jos tarvitsen jotain, niin en tarvitse sitä puhelinmyynnin kautta. Ymmärrän kuitenkin, että puhelinmyyjät tekevät vain työtään ja sen vuoksi vastaan jokaiseen puheluun aina kohteliaasti että kiitos, mutta ei kiitos.

    Sähkösopimus myytiin minulle puolitoista vuotta sitten puhelimitse. Laskelman mukaan minun piti säästää 400 euroa vuodessa siirtymällä uuteen yhtiöön ja pörssisähköön. Ketuiksihan se meni, kun pörssisähkön hinta kipusi raketin lailla ylöspäin. Tätä ei puhelimessa mainittu ja lopulta riitelin sähköyhtiön kanssa ja pyysin puhelusta litteroitua versiota, koska riitautin sen, että kaikista sopimusehdoista olisi puhelun aikana riittävästi kerrottu. Sähköyhtiön toiminta oli tässä kiistatilanteessa suorastaan ala-arvoista, äänestin samantien jaloillani.

    Uskon, että puhelinmyyntiin pätee sellainen sääntö, että kun kaupat saa väkisin runnottua läpi, niin mahdollisissa kiistatilanteissa asiakas ei jaksa alkaa peruuttaa etäkaupan ehdoin syntynyttä sopimusta. Yleensä kun se sopimuksen peruuttaminen on huomattavasti vaivalloisempaa, kuin maksaa sopimuksen hinta. Toki mitä suuremmasta kaupasta on kysymys, sitä tärkeämpää on, että yrityksen edustaja, oli se sitten vuokrafirma puhelinmyynnissä tai yrityksen oma asiakaspalvelu, hoitaa vastuullisesti oman osuutensa, toimittaa tarvittavat dokumentit ja ns. hoitaa kaupat kattavasti loppuun saakka.

    VastaaPoista