keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Talous 04 / 2019 - hyvässä vauhdissa

Huh huh, kesä on koittanut ja kiirettä pukkaa sen mukaisesti. Meinasin jo jättää kirjanpidon kokonaan toukokuun loppuun, mutta ajattelin sitten ottaa väkisin itselleni pari minuuttia hengähdystaukoa ja rauhoittua numeroiden ääreen. Taas kerran muistutan itselleni miksi tätä seurantaa teen ja koitan kahmia passiivista tulovirtaa, haluan eläkkeelle ennen kuin terveys pettää työstressin takia. Ilokseni olen huomannut, että talouteni alkaa näyttää aika huimia plussamerkkejä ilman erityisen suuria ponnistuksia. Pidemmittä puheitta:

04 / 2019
Tuloja 2550€, menoja yhteensä 2366€. Viivan alla plussalle 181€ verran tai jos haluaa miinustaa sijoituksiin ja säästötilille menneet rahat niin +459€ verran. Säästöprosentti tutuksi tulleessa 10% pinnassa. Näissä säästöluvuissahan ei ole mukana tuota sijoitusasunnon lainalyhennystä 206€, mutta se on kuitenkin mukana kaikissa menolaskennoissa. Todellisuus on siis hieman vielä tuotakin paremmalla tolalla.

Menoissa ei erikoisuuksia. Ruokaan menneitä eriä oli helvetisti, mutta kokonaissumma yllättävän kohtuullinen!

Kodin remontteihin & fiksauksiin, yms. upposi melkein yhtä paljon kuin ruokaan ja autoihin sain uppoamaan yli 400e. Mukana on käyttöautoon tekemääni katsastusremonttia varten ostetut varaosat sekä sitä sun tätä rakennustarviketta ja työkalua.

Pari terassireissua ja yksi sushiravintolassa vietetty parituntinen toi 150€ verran viihdekuluja.

Siinäpä se, ei mitään maata mullistavaa.

10K tavoitteen eteneminen


10K tavoite on edennyt hyvin, mutta hurjasti aikataulusta myöhässä. Tällä hetkellä minun pitäisi olla lukemissa 3333€, mutta olen siitä 1300€ verran jäljessä. Säästämisen vauhti on ollut karkeasti 500€/kk (tammi-helmikuussa se oli +413€, helmi-maaliskuussa +633€ ja maalis-huhtikuussa +534€), kun tavoitteen saavuttaminen vaatisi 833€/kk.

Kesälomarahoista saan varmasti kirittyä tuota rakoa umpeen jonkin verran, mutta olen päättänyt, että vuoden lopussa realisoin vuokra-asuntoni tilille kertyneen ylijäämän jolla saavutan oletuksena tuon 10K tavoitteen kirkkaasti. Tilille kertyy kuukausittain vastikkeen maksun jälkeen 420€ ja kun maksan lainalyhennykset omalta tililtäni, on vuokratilillä oletuksena vuoden lopussa ~6000€ odottelemassa parempaa käyttöä. Veroja en viime vuodelta joudu oletuksena maksamaan koska viime vuoden vuokraustappio oli reilusti yli 1000€ vasta vuoden toisella puoliskolla alkaneen vuokrauksen ja myöskin loppuvuodelle osuneen kalliin oviremontin takia. Tämä tietysti varmistuu vasta kun verottajalta tulee vahvistettu päätös viime vuodesta ja siksi en noita rahoja tässä vaiheessa vielä siirrä esimerkiksi sijoitustililleni. Pidetään ne tuolla erillään ns. hätätapauksia varten puskurirahaston virkaa hoitamassa :)

Tosin tuolle 6000€ summalle saattaa ilmetä kovasti käyttöä tässä kesän aikana. Haaveissani siintänyt riittävän kokoinen harrastetila on nytkähtänyt vakavasti suunnitteluasteelle ja sen toteuttaminen vaatinee pankkihenkilöstön avoimen kukkaron lisäksi myös omaa käteistä ja vakuuksia. Siitä lisää tuonnempana jos asia lähtee toteutumaan vielä tämän kesän aikana :)


Tällaista huhtikuussa, parin viikon päästä sitten seuraava muutaman minuutin huilitauko toukokuuta tarkastellessa. Hyvää kevättä kaikille!

1 kommentti:

  1. Autot syö kyllä välilä jäätävästi rahaa. Siks mulla on nykyään erillinen autopuskuri. :D

    VastaaPoista