keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Klikkiotsikot ja ajankäyttö

Kaikki ovat varmasti tähän mennessä tutustuneet Facebookin hienoon Klikinsäästäjä -sivustoon. Jos ei ole kuullutkaan, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan :) Itse olen tuohon ryhmään/sivustoon kuulunut jo vuoden verran ja nyt ajattelin kirjoittaa hieman aiheesta. Kyse on siis klikkiuutisoinnista jossa uutinen piilotetaan raflaavan otsikon taakse, otsikossa toistuu monesti joku sana joukosta; tämä, nämä, näin, älä, miksi, väärin, tms. Monesti uutinen on turhanpäiväinen ja aivan liian monesti sisältö eroaa myös otsikosta huomattavasti.

Joulun aikaan oli Iltalehden sivuilla otsikko liittyen laulaja George Michaelin kuolemaan, otsikko oli jotain tyylillä "karu ennustus hittibiisin sanoissa Michaelin kuolemaan". Biisihän oli Last Christmas ja kyseinen Whamin kappale tehty yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Se oli itselleni viimeinen pisara ja lopetin Iltalehden, Iltasanomien, MV-lehden, jne roskajulkaisujen lukemisen saman tien. Mielestäni osoittaa erittäin suurta mauttomuutta revitellä ihmisen kuolemalla tai vakavalla sairaudella tuolla tavalla, miksi asiaa ei voisi ilmaista suoraan otsikossa asiallisesti? Samoin jo pidempään on ärsyttänyt kyseisten medioiden tapa otsikoida päivänselviä uutisia "tämä"-sanan avulla esitetyllä arvoituksella. Ja mikä pahinta, samasta aiheesta on monesti vedetty melkein samalla otsikolla uutinen kahtena peräkkäisenä vuonna, mutta uutisen sisällä sanoma onkin sitten kääntynyt täysin nurinniskoin vuoden mittaan.

Olen ollut tässä kolmen viikon aikana nyt erittäin yllättynyt vaikutuksista joita tuolla luopumispäätöksellä on ollut elämääni:

  • Olen onnellisen tietämätön suurimmasta osasta tämän hetken "hittipuheenaiheista". En tiedä mitä yksinhuoltajaäiti on tehnyt saadakseen hetken hengähdystauon, enkä tiedä mitä olen tänä vuonna tehnyt väärin perunoita kuoriessani. Enkä tiedä pitääkö tällä hetkellä naisilla olla muodokkaat reidet, botoxilla täytetyt napareunukset vaiko kirkuvan vihreät sukat jalassaan ollakseen uusimman muodin aallon harjalla.
  • Ajankäyttöni on tehostunut ja parantunut, ehdin tekemään huomattavasti enemmän vapaa-ajallani kun en jumitu lukemaan päivän polttavia huuhaa-uutisia tietokoneella käydessäni.
  • Tunnen olevani paljon pirteämpi ja rennompi. Jostain syystä näin jälkikäteen ajateltuna tuo Iltalehden ja muiden päivittäinen selaaminen moneen kertaan edes takaisin on saanut stressitasoni nousemaan ja ajatukseni tylsistymään.
  • Puhelimeni akku kestää tuplasti pidempään, lataamatta menee nyt helposti kaksi päivää tai jopa kolmekin :)
  • Töissä käytän kahvi- ja ruokatauot oikeasti hyödylliseen toimintaan eli pyörittelen toimistotyössä & punttisalilla jumiutuvia hartiaseudun lihaksia ja syön oikeaa ruokaa enkä pelkästään lipitä energiajuomia. Seurauksena vyötärö kapenee ja sokeripöhö on pysnyt poissa, mutta samalla paino kuitenkin nousee mukavasti kohti asettamaani 100kg rajapyykkiä :)

"Huonoja puolia" on oikeastaan kolme:
  • Menetän osan ihan tärkeistäkin uutisista. En tiennyt Uuden Vuoden terrori-iskuista ja rerroristijärjestöjen tekemistä Joulupukki-videoista mitään ennen kuin kännykkänsä kanssa erottamattomassa symbioosissa elävä avopuolisoni asiasta kertoi. Toisaalta tämä ei ole huono asia, kun ei tarvitse stressata kaikesta maailmassa olevasta pahuudesta ja voi keskittyä paremmin ratkomaan oman elämänsä ja lähipiirinsä kipupisteitä.
  • Tahtoo olla välillä tylsää ja houkutus Iltalehden sivuilla piipahtamiseen on suuri. Mutta varmasti juuri tuon tylsyyden takia saa niin paljon enemmän aikaiseksi! Olen säännöllisesti kastellut kukkia jotta ne kestäisivät hengissä kerrankin talven yli, olen siivonnut ja pessyt pyykit ajallaan, miettinyt miten voin tehdä kovista pakkasöistä mukavampia ja lämpöisempiä sekä lukenut joululahjaksi saamaani sijoituskirjaa ennätysvauhtia. En muista milloin viimeksi olisin lukenut jotain kirjaa sadan sivun viikkovauhdilla :D
  • Sohva säilyy paremmassa kunnossa kun ei tule röhnötettyä siinä entiseen malliin. En siis saa uutta sohvaa vielä vuosikausiin tätä menoa kun nykyisen pintakangas ei mene puhki.

Mielestäni on aika surullista mihin suomalainen journalismi on mennyt. Tämä klikkiotsikointi kun ei rajoitu pelkästään iltapäivälehtiin vaan on ulottunut myös talouspuolelle. Taloussanomat oli ennen mielestäni aivan asiallinen julkaisu, mutta heti kun sivusto siirtyi Iltasanomien alaisuuteen ja ulkoasu muuttui, on mielestäni muuttunut myös uutisoinnoin sävy kevyempään suuntaan. Seassa on harmittavasti myös noita "tämä"-alkuisia otsikoita aivan liian paljon ja se saa punaisen nousemaan silmissäni samantien. Onneksi mukana on vielä valtiorahoitteinen YLE jonka uutisointi on pääasiassa asiallista ja otsikot kertovat oikeasti mitä sen takana tulee olemaan. Vielä kun YLE panostaisi talousuutisissaan tarkempiin analyyseihin ja tutkimuksiin talousmaailmasta niin suomalainen piensijoittaja olisi tyytyväinen :)

Tästä päästänkin kysymykseen johon toivoisin runsaasti kommentteja ja suosituksia. Onko Suomessa enää ainuttakaan erittäin hyvää talousjulkaisua olemassa kun Kauppalehdenkin ilmaispuolen uutisointi on välillä aikalailla puutteellista? Tietysti maksumuurin takaa löytyisi varmasti hyödyllistä tavaraa, mutta rahoistaan tarkka ihminen tutkii toki ensin kaikki mahdolliset ilmaistarjonnat ennen maksulliseen palveluun tarttumista. Jotkut sijoittamisesta kirjoittavat bloggarit tekevät välillä erittäin suurta työmäärää selvittäessään sijoituskohteiden taustoja ja sitten ystävällisesti jakavat tuon tiedon kaikille jotka ovat halukkaita aiheesta lukemaan. Nostan heille hattua mielenkiintoisesta aihepiiristä ja kirjoitustyylistä joka hakkaa kaupallisen lehtitarjonnan mennen tullen :)

Tälläisella narinalla tällä kertaa mennään flunssaisena kohti viikonloppua. Saa nähdä pääsenkö vähällä, vai koenko avopuolison kohtalon ja köhin seuraavat kaksi viikkoa keuhkojani nenän kautta pihalle viikon sairasloman kera.


Mikä on sinun suhtautumisesi iltapäivälehtien nykytarjontaan, "journalismin" laatuun ja klikkiotsikointiin?


5 kommenttia:

  1. Amen.
    Jätin myös iltapäivälehdet noin vuosi sitten ja hyvää on tehnyt! Toki saatan käydä lukemassa, jos kuulen esim. terrori-iskusta, mutta muuten en käy ja olen huomannut stressitason huomattavan laskun.

    Klikkiotsikoita en voi sietää. Ennen niillä koristeltiin tavalliset uutiset, nyt otsikon takaa ei löydy edes sitä uutista.

    Iltapäivälehdet voisivat (ilmeisen) paremman uutistarjonnan puutteessa kirjoittaa hyviä uutisia. Niitä ihmiset lukisivat mielellään ja lehden luvusta tulisi paljon keveämpi ja vähemmän stressaava suoritus, kun seassa olisi juttua vaikka maaseutukunnan kesätapahtumista, eläinystävällisistä eläintiloista tai vaikka Iisalmen mummojen innovatiivisesta tabletti-neulekerhosta.

    Suosittelen keräämään omalle Twitter-tilille luotettavia uutisvinkkaajia. Saat muiden suodattamia, asiallisia uutisia juuri omilta kiinnostuksenkohteilta. Esim. talousbloggaajat välittävät yleensä vain asiallisia juttuja. Ja jos joku sortuu klikkiotsikoihin niin hänet voi helposti poistaa seurannasta.

    VastaaPoista
  2. En ole huolissaan iltahömpistä, mutta enempi surettaa laatumedioiden vajoaminen hömppätasolle. Pidän kuivista ajankohtaisohjelmista. A-studiot ja vastaavat täynnä kännykkätuubaa ja 5 minuutissa käydään kaikki jeesuksen syntymästä nykypäivään ja samalla sote keskustelu siinä.

    VastaaPoista
  3. Itse tarvitsen myös hömppää elämään, töissä ja näissä sijoitusharrastuksissa saa asiaa ihan tarpeeksi =)

    VastaaPoista
  4. Mä oon myös ajatellut somelakkoa ja osittain myös blogien lukemiselle varatun ajan rajoittamista. Mulla vaan töissä usein niin tylsää, että pakko lukea kaikki talouslehtien ilmaiset uutiset, selata twitteriä, ja monta kertaa päivässä myös facea, instaa jne... Jää ihan koukkuun! Ja koukkuun uusien mailien tai whatsapp-viestien odottelussa. Mutta ehdottomasti illat pitäisi rajata kaikelta medialta vapaaksi.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen vähentänyt paljon iltapäivälehtien lukemista. MV lehdelle en oo koskaan antanut aikaani, se on jotenkin pohjanoteeraus kaikista. On ollut jotenkin helpottavaa kun ei koko ajan vilku näytöllä että mitä kaikkea skeidaa maailmassa tapahtuu, vaan voi oikeesti keskittyä siihen omaan elämään. :) Tietty seuraan maailmanmenoa mut en noiden sivujen kautta.

    VastaaPoista