keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Henkilövakuutustarjous saatu, apua kaivataan :)

Historia lyhyesti: en ole koskaan omistanut minkäänlaista henkilövakuutusta tai tehnyt sen suurempia vertailuja niistä.

Nykytilanne lyhyesti: sain tarjouksen henkilövakuutuksesta IF-yhtiöltä samalla kun tarjosivat autovakuutusta ja kotivakuutusta jotka olen heiltä siirtänyt halvempien perässä muualle.

Ongelmana on, että kun tietysti pihinä ihmisenä yritin juuri tehdä vertailua noiden henkilökohtaisten vakuutusten osalta, en saanut mitään selville! Vakuutuksissa on pieniä vivahde-eroja ehdoissa, korvaussummien kanssa puljaaminen voi vaikuttaa runsaasti hintaan ja mistään ei löydy nettikonetta joka osaisi ottaa nuo erot huomioon. Tehty siis erittäin hankalaksi tuo vakuutusten vertailu ja siksi kenties olenkin tähän mennessä antanut homman mennä sujuvasti läpi sormien. Nyt kun on toinen puolisko taloudessa ja ollaan alettu suunnittelemaan omakotitalon ostamista & perheenlisäystä niin on luonteva aika ajatella asiaa siltä kannalta, että "mitäs jos kuitenkin jotain tapahtuu".

Ifin tarjous oli kuitenkin yli 160€/v eli 1600€ kymmeneen vuoteen joten ihan mukisematta en sitä meinannut hyväksyä kun olen tähän ikään saakka selvinnyt ilmankin (koputtaa puuta).

Ifin tarjous sisälsi seuraavat osat ja hinnat:

Turva hoitokulujen varalta 142€/v

  • Omavastuu 500€/v, vakuutusmäärä 50 000€, päättyy kun täyttää 65v.
Turva tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan varalta 26€/v
  • Vakuutusmäärä 50k€, päättyy kun täyttää 100v
Turva tapaturman aiheuttaman kuoleman varalta 2.50€/v
  • Vakuutusmäärä 5000€
Sopeutumisturva 11€/v
  • Vakuutusmäärä 5000€, päättyy kun täyttää 60v.

Hintaa koko roskalla siis keskittäjäalennuksen kanssa karvan päälle 160€/v.

Jos tuosta jotain pitäisi karsia niin ensimmäisenä lentäisi hiiteen Sopeutumisturva jota maksetaan esimerkiksi työkyvyttömyyden tai alanvaihtoa vaativan sairauden takia. Kun sijoitusomaisuutta on tuo sama 5000€ niin kyseiselle summalle ei niin ole tarvetta kun mahdollisuus on erittäin pieni. Säästö 11€/v.

Toisena listalla olisi turva tapaturman aiheuttaman kuoleman varalta. Syy on sama kuin sopeutumisturvan kohdalla, sijoitusomaisuuden myynti antaa varmasti edunsaajille riittävän turvan kyseisen epäonnen sattuessa kohdalle. Säästö 2.50€/v

Tapaturman aiheuttama pysyvä haitta on nykyisessä toimenkuvassani epätodennäköinen, mutta ammatissani mahdollinen. Samoin urheiluharrastukseni mahdollistaa kyseiset tapahtumat, kuntosalilla leikin raskaiden painojen kanssa jossa voi esimerkiksi selkä poksahtaa, ja pyöräillessä voi kaatua rikkoen itsensä pahastikkin, autohommissa voi hitsauskipinä karata suojamaskin taakse toisenkin kerran ja aiheuttaa sillä kertaa muutakin kuin pari lääkärikeikkaa. Tästä pitää tietysti kysyä tarkennuksia vielä, että onko vakuutuksessa jotain rajotteita, jne tilanteita joissa se ei toimi.

Samoin hoitokulujen varalta olisi kiva olla vakuutus. Olen nyt käynyt mainitsemattomasta syystä yksityisellä lääkäriasemalla kaksi kertaa elokuun-syyskuun aikana joista on kertynyt laskua 200€. Jos sattuisi esimerkiksi niin, että katkaisen jalkani ja joudun leikkaukseen niin tällä vakuutuksella asian saisi hoidettua samantien vain viidensadan euron omavastuulla. En sitten tiedä, onko kellään kokemusta äkillisistä hoitotoimenpiteistä ja niiden kustannuksista? Voisin kuvitella, että jalan katketessa voin käyttää myös hätävararahastoa 3000€ tai myydä sijoituksia joista rahat ovat käytössä pienellä viiveellä, mutta riittääkö kyseiset summat kattamaan vaikkapa leikkaushoitoa ja viikon sairaalajaksoa?


Varmasti talousbloggareiden joukossa on myös tähän asiaan itseäni paremmin perehtyneitä jotka osaavat kertoa hieman asiasta? :) Tai sitten ihan vertailukohtana, paljonko itse maksatte henkilökohtaisista vakuutuksistanne vuositasolla alennusten kera tai ilman ja minkälaisia turvia vakuutuspaketit sisältävät?

9 kommenttia:

  1. Minulla ei ole erillistä henkivakuutusta, mutta tässä muutamia ajatuksani:

    Koska olet töissä sinulla on jo vähintään ryhmähenkivakuutus työpaikkasi puolesta. Lisäksi sinulla saattaa olla myös erillinen henkivakuutusvakuutus ja hautausavustus riippuen työnantajan hyväntahtoisuudesta. Nämä antaa hieman kuvaa siitä, millä summilla sinut on jo vakuutettu.

    Karsintalistaltasi pitäisi itse nimenomaan nuo tapaturmaisen kuoleman ja sopeutumiskorvauksen. Vanhemmiten alan vaihto saattaa iskeä milloin tahansa. Sinulle puhkeaa vaikka allergia (työpaikalla hometta, herkistyt jollekin kemikaalille) etkä voi enää jatkaa noissa hommissa. Kätesi/olkapääsi/selkäsi skrabaa ja fyysiset työt oli sitten siinä. Tarkista kuitenkin, miten työpaikkasi vakuutus kattaa työstä johtuvan työkyvyttömyyden.

    Tapaturmainen kuolema tulee aina yllättäen ja jättää perheesi suurimpaan hätään. Vaimosi työkyky voi romahtaa kokonaan, jos sinulle tapahtuisi jotakin hirveää. Silloin tarpeeksi kattava henkivakuutussumma, jolla vähitään asuntovelan saa kuitattua loppuun tulee todella tarpeen.

    Pariskuntana teidän kannattaisi ehkä ottaa parihenkivakuutus, joka yleensä on halvempi kuin kaksi erillistä henkivakuutusta. Kannattaa myös seurata tarjouskampanjoita, jolloin vakuutuksen voi saada tavallista halvemmalla.

    Olen itse miettinyt myös henkivakuutuksen ottoa ja itseä kiinnosti esim. hammaslääkärivakuutus. Ei maksanut muistaakseni kovin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä :) Varmistin asian ja työnantajalla on vain ryhmätapaturmavakuutus työajalle sekä työmatkoille. Samoin taloyhtiön kautta on ryhmätapaturmavakuutus talkoiden, yms taloyhtiön alueella tapahtuvien töiden varalle. Jäljelle jää kotona neljän seinän sisällä sekä pihapiirin ulkopuolella vapaa-aikana tapahtuvat tapaturmat. Hyvin harvoin käyn missään matkoilla, yms joten pitänee selvittää sekin kattaako tapaturmavakuutus esimerkiksi ulkomaan epäonnet jolloin matkavakuutusta ei tarvitsisi erikseen ottaa reissuille.

      Parihenkivakuutuksesta luin myös joltain sivulta, en vaan löytänyt vakuutusyhtiöiden sivuilta laskuria kyseisen vakuutuksen laskemiseksi. Pitää kysellä siitäkin :)

      Hammasluun osalta olen siunattu hyvällä onnella, viiden vuoden välein olen käynyt ja vain pientä pintaputsausta & kiilteen korjausta tehty. Jos siis hampeille jotain käy niin luultavasti se tapahtuu tapaturman ansiosta jolloin naamarissa on enemmänkin korjattavaa = tapaturmavakuutuksen pitäisi toimia?

      Poista
    2. Tapaturmavakuutus ei korvaa esim. ambulanssilentoa ulkomailta suomeen. Matkavakuutuksen ottamatta jättäminen jos reissaa ulkomaille on yksi idiooteimpia asioita. Ambulanssilento euroopan ulkopuolelta voi maksaa helposti alkaen 100 000 eur. Ja tässä kohtaa ei kannata sanoa että en tee mitään sellaista että joutuisin tulemaan ambulanssilennolla kotiin.
      Lisäksi kuka korvaa jos joudut sairaalaan ulkomailla? Ei tapaturmavakuutus.
      Mulla menee kylmät väreet aina kun ihmiset sanoo etteivät tarvitse matkavakuutusta. Sitten itketään kun ollaan jumissa jossain eikä ole varaa maksaa kotimatkaa.

      Poista
    3. Kiitos infosta! Ei siis tarvitse selvitellä tuota sen enempää vaan ottaa matkavakuutuksen kun kauemmas ulkomaille joskus suuntaa :)

      Poista
  2. Tein vuosi tai pari sitten kattavan vertailun eri tapaturma- ja sairaskuluvakuutusten ehdoista. Ehdot vaikuttaa paljon enemmän kannattavuuteen kuin tuo hinta. Jos löydän taulukon vielä jostain, laitan sen blogiini... Hyödyttäisi itseänikin. No, saapa nähdä löytyykö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan löydät ja jaksat muokata aineiston meille muille luettavaksi niin kiitän suuresti! Tällä hetkellä tilanne on se, että vaihdoin kotivakuutuksen tarjoajaa, henkivakuutus otetaan vasta kun on nimet lainapapereissa alla ja henkilökohtaista vakuutusta on aikaa miettiä ensi maanantaihin saakka...

      Poista
  3. Noita on tosiaan vaikea vertailla.

    Minulla on kotivakuutuksen lisäksi tapaturma- ja matkavakuutus. Hoitokuluvakuutusta en ole ottanut, sillä luotan edelleen siihen, että suuremmat vaivat hoidetaan julkisella puolella. Pienemmät vaivat voin sitten hoidattaa tarpeen mukaan yksityisellä jos hermot ei riitä julkisella käymiseen.

    Henkivakuutus on tärkeä jos on perheellinen ja on esim. paljon asuntolainaa. Lisäksi työnantajan kautta on ryhmähenkivakuutus, mutta siinä korvaussummat eivät ole kauhean suuria. Työssä sattuvat tapaturmat korvataan työnantajan ottaman vakuutuksen kautta.

    VastaaPoista
  4. Ulkomaanmatkoille ehdottomasti matkavakuutus, sillä tapaturmavakuutus ei korvaa esimerkiksi ambulanssilentoa, joka voi jo maksaa pienen asunnon verran. Säännöllisesti matkustavalle tulee edullisemmaksi ottaa jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus, mutta satunnaiselle matkustajalle myös matkakohtainen vakuutus on ok.

    Hoitokuluvakuutusta en pidä tarpeellisena, sillä luotan julkiseen terveydenhuoltoon ja työterveyteen. Työnantajani tarjoamiin työterveyspalveluihin kuuluu mm. erikoislääkärin tutkimuksia 3 kertaa per sairaus.

    Henkivakuutus minulla on, koska haluan varmistaa perheeni toimeentulon siinä tapauksessa, että minulle sattuisi jotain. Henkivakuutuksen korvaussumma kattaa jäljellä olevan asuntolainan, mutta siinä vaiheessa kun sijoitusvarallisuuteni ylittää asuntolainan määrän, irtisanon myös henkivakuutuksen. Viimeksi henkivakuutuksen hintavertailua tehdessäni IF:n tarjoama henkivakuutus yhteistyöjärjestöjen jäsenille tuli kaikista edullisimmaksi.

    Yleensä ottaen kannattaa harkita tarkkaan onko jokin vakuutus tarpeellinen vai ei. Varmasti vakuutuksesta hyötyy vain sen myöntäjä. Sille lienee syynsä, että Warren Buffetkin pitää vakuutusyhtiöitä parhaina mahdollisina sijoituskohteina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitokuluvakuutuksen osalta olen kallistumassa samaan lopputulokseen, ensi maanantaihin saakka on aikaa miettiä vielä. Muut osat tarjotusta paketista ovat vain kymppejä vuodessa joten niiden kohdalla saatan tehdä päinvastaisen päätöksen vaikka todennäköisyys niiden tarpeelle onkin pieni sijoitusomaisuuden ja säästöjen kasvaessa jatkuvasti lainamäärän samalla kutistuessa.

      Poista