keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Veronpalautukset

Eilen tuli käytyä sen verran kotona pyörähtämässä, että löysin verottajalta tipahtaneen kuoren postilaatikosta. Illalla hieman mietteliäänä sitä availin ja kyllähän sieltä taas joulukuussa on mukava summa tipahtamassa, noin 915€ ehdotuksen mukaan. Siihen täytyy vielä tehdä muutoshakemus matkakustannuksista työpaikan ja kodin välille, 12km/suunta koska sopivaa bussivuoroa ei aamulla ole ja työni on sellaista etten pysty alkamisaikaa muuttamaan.

Mietteitä veronpalautuksesta suuntaan jos toiseen


Tuommonen 900€ palautusta tarkoittaa, että sen verran on maksettu vuoden mittaan ylimääräisiä veroja, 75€/kk jos haluaa ajatella asiaa palkkakausien tasolla. Tuolla ostaa jo puolentoista viikon ruokatarpeet, maksaa sähkölaskun, tankillisen tai kaksi polttoainetta autoon, toisen asuntolainan korot, tms fiksua. Rahalle olisi siis kyllä käyttöä aina heti kun sitä olisi palkan mukana tulossa.

Onhan se tietysti mukava saada palautusta toisin kuin mätkyjä, koskaan en ole vielä joutunut verottajalle jälkikäteen maksamaan. Ainoastaan kerran on käynyt niin että palautusta on tullut vain noin 10€, muuten ne ovat aina olleet siellä 500e+ lukemissa. Asiaa kun miettii hieman tarkemmin niin se ei olekkaan enää niin hienoa. Veronpalautuksille maksetaan verotonta korkoa joka on tänä vuonna 0.5%. Onhan tuo huomattavasti parempi summa kuin mitä saa esimerkiksi pankkien säästötileiltä tällä hetkellä (ulkomaiset nettipankit taitavat tosin tarjota vielä lähemmäs 1% korkoa isommille talletuksille?), mutta häviää selvästi sijoittamiselle. Alla muutamia perusteluita, esimerkkinä tuo 900€ summa:

1. Korko veronpalautuksen yhteydessä 900€ summalle on 4.5€ (JEEE!). Fiksusti sijoittamalla korko voisi olla 6% eli 54€ josta 30% veron jälkeen jää vielä 37.8€ "näppiin".

2. Veronpalautuksen arvo ei voi kasvaa, toisin kuin osakkeiden arvo.

3. Veronpalautus ei voi kasvaa korkoa korolle kuten sijoitukset.

4. Mätkyt ovat korotonta lainaa.

Tuo viimeinen kohta on melko mielenkiintoinen. En muista kenen blogista luin aiheesta ensimmäisen kerran, mutta se jäi kyllä mieleeni. Jos siis maksat vuoden mittaan liian vähän veroja eli joutuisit maksamaan jäännösveroa verottajalle mätkyjen muodossa niin saat tietyllä tavalla kyseisen summan lainaksi. Tuossa oli tosin jokin raja, muutaman tonnin muistaakseni sai vielä korottomana, mutta isommille sitten juoksee korko, joten ei liikaa kannata keulia tässäkään asiassa.

Tuon summan voi sijoittaa haluamallaan tavalla tuottavasti ja saada sille oikein mukavan koronkin. Kunhan pitää huolen, että mätkyihin on tilillä rahaa maksuajan koittaessa. Veronpalautuksessa on myös se ongelma, että monesti ihmiset käsittää sen ylimääräisenä tulona sopivasti siihen joulun alle sijoitettuna, että sen voi tuhlata huoletta lahjoihin ja muuhun hömppään. Itse taidan laitella tuon joko säästöön, tehdä tuolla summalla ensimmäisen sijoitukseni tai sitten maksan asuntolainaa kolmen kuukauden lyhennysten+korkojen verran etukäteen pois luoden itselleni muutaman kuukauden maksupuskuria menoihin.

Tälle vuodelle taisin totuttuun tapaan nostaa veroprosenttia yhden pykälän verottajan ehdottamasta. Ensi vuonna taidan kokeilla mennä sieltä tulevalla ehdotuksella ja katsoa miten hommassa käy :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti