maanantai 25. elokuuta 2014

Tästä se lähtee

En ole ikinä blogia kirjoittanut, tai päiväkirjaa, tai muutakaan omien tekemisten seurantaa harjoittanut. Viimeisten viikkojen aikana olen kuitenkin siinä määrin tutustunut säästämistä käsitteleviin blogeihin ja sivustoihin että pakkohan se on tuoda omatkin mietteet julki aiheeseen liittyen. Lähinnä siksi, että toivottavasti se minkä verkkoon laittaa motivoi itseäni asettamieni tulosten saavuttamisessa.

Olen aina kuvitellut olevani säästeliäs ihminen, mutta nyt tarkemmin ajateltuna en sitä ole ollut lukion jälkeen. Nuorempana säästöpossu oli kovassa käytössä ja sieltä kaivettiin rahaa ruuvimeisselillä/pinseteillä vain ja ainoastaan kovaan tarpeeseen, yksinhuoltajan lapsena rahaa ei vain yksinkertaisesti ollut ylimääräisiin menoihin. Ensimmäisen kerran homma lähti sitten lapasesta ammattikorkeakoulussa jonka aikana opintotukien päälle lainaa sainkin kerrytettyä mukavat 3900+3000e kahdesta eri pankista nostettuna, suurin osa taisi näin jälkeenpäin ajateltuna mennä kurkusta alas ja auton pitämiseen liikenteessä vaikka olisin selvinnyt kävellen tai pyöräillen ja julkisia käyttäen vallan mainiosti.

Pääsin käytännössä melkein heti valmistumisen jälkeen töihin vuonna 2010 jonka jälkeen olen olevinaan tarvinnut vähän sitä sun tätä televisiosta uuteen tietokoneeseen, tietokone on jopa uusittu parin vuoden välein. Vuonna 2012 muutin vuokra-asunnosta omistuskaksioon rauhalliselle rivitaloalueelle, alle voisin listata järkeilyni miksi asunnon ostin:
-Rivitalokämppä isolla takapihalla rauhallisen tien varressa Saimaan rannan lähistöllä (300m), myös sauna löytyy.
-Autokatos, ei tarvitse harjata tai raapata laseja talvipakkasillakaan ja lämmitystolppa on aina vapaana.
-Vituttihan se maksaa vuokraa kerrostalokämpästä jonka ikkunasta näki joka aamu sen saman harmaan betoniseinän vuodenajasta toiseen. Nyt maksaisin asumisesta tietyllä tapaa vain itselleni.

Loppujen lopuksi noista sauna on aika vähällä käytöllä, lämmitän sen kenties kerran kahdessa kuukaudessa ellei vieraita satu käymään, mutta autokatos&rauhallinen seutu ja naapurit&heti ovelta alkava luonto ovat mielestäni helvetin hyviä plussia enkä kerrostaloon johonkin räkälähiöön muuttaisi enää mistään hinnasta. Tietysti omistusasuminen maksaa tietyllä tapaa tällä hetkellä tuplasti vuokrakämppään verrattuna lainoineen, vastikkeineen ja muine maksuineen, mutta niistä myöhemmin enemmän asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti